Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Professori vahvistaa: Markus, 16, nappasi Suomen ensimmäisen tiikeritaimenen

16-vuotias kalamies nappasi Hollolassa harvinaisen saaliin itse sitomallaan perholla lauantaina.
16-vuotias Markus Johansson oli lauantaina puoli kolmen aikaan harjoittelemassa ensi vuoden perhokalastuksen SM-kisoja varten, kun koukkuun tarttui harvinainen saalis.

Johansson latasi kuvan saaliistaan ensin Instagramiin Kalafongaus-tilille, sekä sen jälkeen Fongaus-Facebook-ryhmään.

Johansson kertoi lähettäneensä kuvan erikoisesta kalasta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle (RKTL). Hän kertoo jonkun Facebookissa kuvan bonganneen lähettäneen viestiä myös Helsingin yliopistolle.

Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen vahvistaa Ilta-Sanomille, että kuvaa Johanssonin saaliista on tutkittu yliopistolla. Itse kalan Johansson päästi takaisin vapauteen, koska se oli arviolta 25–30-senttinen ja alle puolikiloinen.

– Kala on tiikeritaimen, eli taimenen ja puronieriän risteytys, Lehtonen toteaa.

Uusi kalalaji Suomessa

Taimen on äärimmäisen uhanalainen Suomen vesistöissä, puronieriä taas on tuotu Yhdysvalloista Suomeen. Lehtosen mukaan lajeilla on eri määrä kromosomeja, joten risteymä ei pysty lisääntymään.

Kun saalis todettiin tiikeritaimeneksi, tuli Johanssonista uuden kalalajin löytäjä Suomessa ja samalla myös Suomen ennätyksen haltija.

– Minä en ainakaan ole kuullut, että risteymää olisi aiemmin tavattu Suomessa, Lehtonen sanoo.

Eikö nuorta kalamiestä huoleta, että tämä jää uran kovimmaksi saavutukseksi?

– Eiköhän sitä ainakin jotain isompaa saada, ehkä ensi kesänä joku iso hauki tai jotain, selvästi hyvillään oleva nuorukainen tuumasi lauantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Hyviä uutisia – Patrik Laine palasi jäälle

    7. 7

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    10. 10

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. Näytä lisää