Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näyttikö pankkiautomaatti tältä, kun nostit rahaa? ”On parempi ilmoittaa, jos vähänkin epäilyttää”

Kortinkopiointilaite voi olla vaikea havaita. Asiantuntija kertoo, milloin hälytyskellojen pitäisi soida.
Automaattiin asennettu skimmauslaite voi aiheuttaa huomattavat vahingot automaattia käyttäneille asiakkaille. Viime viikolla paljastui, että satojen heinolalaisten pankkikorttitiedot saattavat olla Kaakkois-Aasiassa Heinolan torin laidalla sijaitsevaan automaattiin kiinnitetyn kopiointilaitteen takia.

Otto-automaatteja ylläpitävän Automatian palvelutuotantojohtaja Ari Partanen kertoo, että epäilysten pitäisi herätä, jos kortti vaikuttaisi menevän kokonaan automaatin sisään.

– Vanhassa maailmassa kortti meni syvälle, jolloin rosvot pystyivät hyvin pienillä, näkymättömillä huulilla kopioimaan kortteja. Kopiointilaitteita oli asiakkaan todella vaikea, ellei mahdoton havaita. Teimme kuitenkin muutama vuosi sitten sellaisen muutoksen, että toimme kortinlukupään lähemmäs automaatin ulkoseinää, eli kortista jää näkyviin isompi osa, Partanen kertoo.

Kun käytössä on sirukortti, kortin ei siis kuuluisi mennä kokonaan automaatin sisään. Jos näin käy, hälytyskellojen pitäisi soida.

Kamera, jolla kuvataan asiakkaan tunnusluvun syöttäminen, löytyy yleensä näytön yläpuolelta.

– Asiakkaat pystyvät auttamaan itseään, kun joka kerta, kun syöttää tunnusluvun, pyrkii vapaalla kädellä peittämään tunnusluvun syöttämisen riippumatta siitä, käyttääkö korttia pankkiautomaatilla tai kaupan kassalla, Partanen muistuttaa.

Kopioituja kortteja käytetään ulkomailla

Skimmauslaite lukee kortin magneettijuovan ja kerää talteen kortin numeron, mutta esimerkiksi luottokortin turvalukua vorot eivät saa laitteella tallennettua.

– Lähtökohtaisesti verkkokaupoissa vaaditaan aina turvaluku. Tekijät hakevat nimenomaan sitä, että saavat korttidatan ja pin-koodin ja tekevät kortista identtisen kopion ja menevät esimerkiksi Vietnamiin, Thaimaahan tai Karibian saarille, joissa ei ole käytössä sirupakotusta, Partanen sanoo.

Sirupakotus tarkoittaa sitä, että sirullista korttia ei voi käyttää, jos sen laittaa magneettijuovanlukijaan.

Partanen kertoo, että Heinolan vyyhti lähti purkautumaan, kun asiakas oli huomannut skimmerin. Poliisi kertoi viime perjantaina, että poliisiin oli ottanut neljä henkilöä, joiden korteilla oli nostettu rahaa muun muassa Vietnamissa ja Thaimaassa.

Toimi näin, jos havaitset skimmauslaitteen

Jokaisessa Otto-automaatissa on näkyvillä puhelinnumero, joka yhdistyy valvomoon. Jos epäilee automaatissa olevan kortinkopiointilaite, kannattaa soittaa automaatissa näkyvään numeroon.

– Jos asiakas ottaa yhteyden valvomoon, sieltä on kyllä suorat yhteydet poliisiin. On parempi ilmoittaa, jos vähänkin epäilyttää, Partanen sanoo.

Yhteyden voi ottaa myös suoraan poliisiin.

Tänä syksynä on paljastunut yhteensä noin 5–6 tapausta, joissa on ollut viitteitä skimmauslaitteesta. Väärinkäytöksiä epäillään kuitenkin ainakin toistaiseksi vain Heinolan tapauksessa, Partanen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    6. 6

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    7. 7

      Koiran juoma-astia olikin arvokas design-esine – Tapanin löytö oli joutua roskiin

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Helmi-Maaria avasi Suomeen seksittömän kosketuspalvelun – asiakkaalle on vain yksi sääntö

    10. 10

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    6. Näytä lisää