Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

15–17-vuotiaat pojat epäiltyinä puukotuksesta Helsingissä – Poliisi: Taustalla huumekauppa

Kaisaniemen puukotuksesta ja ryöstöstä epäillyt pojat ovat turvapaikanhakijoita ja teon motiivina oli huumausaineiden hankkiminen.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi tiistaina neljä turvapaikanhakijanuorukaista, joita epäillään marraskuun loppupuolella tapahtuneesta puukotuksesta, jonka uhrina oli 20-vuotias ulkomaalaistaustainen mies. Vangitut pojat ovat syntyneet vuosina 1998–2000, eli he ovat 15–17-vuotiaita. Poliisin mukaan vangitut ovat turvapaikanhakijoita.

Poikia epäillään tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Kolme heistä vangittiin todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Yksi vangittiin syytä epäillä -perusteella. Teon motiivina oli huumausaineiden, todennäköisesti marihuanan, hankkiminen.

– Huumausainekaupoista oli kysymys. Pojat asuvat Kallion vastaanottokeskuksessa, josta he olivat lähteneet huumausaineostoksille Kaisaniemen puistoon, kertoo rikoskomisario Heikki Sandberg.

Tapaukseen liittyvistä huumekaupoista uutisoi ensimmäisenä MTV. Pojilla ei ollutkaan tarpeeksi rahaa kauppoihin, joten myyjän ja ostajien välille oli syntynyt riitatilanne.

– Myyjää puukotettiin riidan seurauksena, kertoo Sandberg.

Sandberg korostaa, ettei sivullisilla ollut tilanteesta vaaraa.

– Tässä on ollut kyse huumekaupoista, mikä tarkoittaa, ettei tavallisilla ihmisillä ole ollut vaaraa joutua uhriksi. Kyseessä on ollut huumeisiin liittyvä välienselvittely.

Uhrilla oli onnea

Teko on tapahtunut 25. marraskuuta, mutta poliisin onnistui tavoittaa epäillyt vasta viime lauantaina.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heikki Sandberg kertoo Ilta-Sanomille, että 20-vuotiasta miestä lyötiin puukolla selkään.

– Hänelle tuli puukotuksesta kymmenen senttiä syvä haava, mikä olisi oikeaan kohtaan osuessaan voinut tappaakin. Uhrilla kävi tuuri, Sandberg sanoo.

– Hän ei kuitenkaan tuupertunut iskuun vaan sai käännyttyä ympäri, jonka jälkeen häntä on yritetty vielä lyödä puukolla etupuolelta. Hän onnistui kuitenkin torjumaan iskut. Miehen sormet, käsivarret ja kyynärpäät olivat täynnä torjuntavammoja.

Poliisin mukaan uhri on päässyt pois sairaalasta ja toipunut vammoista.

Sandberg kertoo, ettei poliisi vielä tiedä puukotusta edeltäviä tapahtumia ja syitä jotka siihen johtivat. Mieheltä vietiin myös matkapuhelin sekä jonkin verran huumeainetta, mikä tekee jutusta törkeän ryöstön.

Näitä luetaan!

  1. 1

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  4. 4

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  5. 5

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  6. 6

    Juha Junno jättää Oulun Kärpät

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  9. 9

    IS seuraa sprintin karsintaa livenä – pääseekö Mari Laukkanen jatkoon?

  10. 10

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  8. 8

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  9. 9

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  4. 4

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  5. 5

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  6. Näytä lisää