Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pelokkaan turvapaikanhakijan väite: Useilla Suomeen tulleilla kytköksiä Isisiin

terroristijahti
IS:n saamien tietojen mukaan vastaanottokeskuksissa asuisi useita henkilöitä, joilla on Isis-kytköksiä. Supon mukaan mahdollisuus pitää huomioida.
Terroristijärjestö Isisin riveissä suoritetuista murhista epäillyt 23-vuotiaat irakilaiskaksoset vangittiin perjantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Heidät vangittiin todennäköisin syin epäiltyinä 11:stä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta.

Torstainen kiinniotto saattaa olla kuitenkin vain jäävuoren huippu.

IS:n tietojen mukaan veljekset olivat asukkaina Forssan hätämajoitusyksikössä. Eräässä vastaanottokeskuksessa asuva, peloissaan oleva turvapaikanhakija kertoo Ilta-Sanomille, että Suomeen olisi tullut useita Isikseen kytkeytyneitä ihmisiä ja muita rikollisia. IS:lle kerrotaan, että nämä ihmiset ovat maksaneet lahjuksia päästäkseen vankilasta ja karatakseen ulkomaille.

Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva kertoo, että Isis on uhonnut soluttautuvansa turvapaikanhakijavirtoihin. Tässä valossa Supo suhtautuu tilanteeseen vakavasti:

– Otamme mahdollisuuden huomioon. Tehtävämme on etsiä ja tunnistaa turvapaikanhakijoiden joukosta henkilöt, jotka voivat vaarantaa kansallista turvallisuutta.

Tehtävämme on etsiä ja tunnistaa turvapaikanhakijoiden joukosta henkilöt, jotka voivat vaarantaa kansallista turvallisuutta

Myös sisäministeri Petteri Orpo (kok) kertoi marraskuussa medialle, että turvapaikanhakijoiden joukossa on Isisin riveissä taistelleita henkilöitä.

Kuinka Isis-sympatiseeraaja tai muuten radikalisoitunut henkilö sitten tunnistetaan suuresta ja osaltaan paperittomasta turvapaikanhakijavirrasta? Tästä Portaankorva vaikenee, koska se on hänen mukaansa taktista informaatiota.

Lue päivän Ilta-Sanomista terrorismin tutkijoiden näkemykset siitä, miten radikalisoitunut henkilö todennäköisimmin jää kiinni.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Krista Pärmäkoski vahvasti kiinni mitalissa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. 6

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  7. 7

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  8. 8

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  9. 9

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Krista Pärmäkoski vahvasti kiinni mitalissa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. Näytä lisää