Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näillä teillä on huono ajokeli – Poliisi kehottaa käyttämään järkeä

Ajo-olosuhteet
Suomen viikonlopun ajokeli on kehno, eikä se ainakaan merkittävästi parane seuraavan parin kuukauden aikana.
Suomen talvi tarkoittaa autoilijoiden kannalta harmillisen usein liukkaita teitä ja huonoa näkyvyyttä. Espoossa sattui lauantaina bussionnettomuus Turuntiellä, kun linja-auto ajoi toisen perään jäätyneellä ja märällä tiellä. Onnettomuudessa loukkaantui ainakin kymmenen ihmistä, joista yksi loukkaantui vakavasti.

Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko varoittaa, että Etelä- ja Keski-Lapissa satelee lunta. Oheiselta ISTV:n videolta voi katsoa, millaista säätä on ollut luvassa lauantaiksi.

– Se voi liukastaa teitä. Etelä- ja Keski-Suomessa oli aamulla jäisiä tienkohtia ja paikka paikoin ne olivat märkiä ja sama toistuu illan ja yön aikana. Yöllä Lounais- ja Länsi-Suomeen saapuu lumisateita Ruotsin puolelta.

Huonoin ajokeli on siis Pohjois-Suomessa. Vanhempi konstaapeli Mikko Vuorio Oulun poliisista sanoo, että Oulussa tapahtui lauantaiaamun ja -päivän aikana kolme peltikolaria.

– Se on aika tavanomainen määrä. En näe, että ajokeli olisi poikkeuksellisen huono.

Vuorio kehottaa autoilijoita muistamaan turvallisuusvälit liikenteessä ja varaamaan matkaan pikkuisen enemmän aikaa kuin kesällä. Pääsääntöisesti kaikkein riskialttiimpia teitä ovat ne tiet, joilla on paljon liikennettä.

– Kun on paljon liikennettä ja ihmiset eivät muista jättää turvallisuusvälejä niin kolareita tulee. Sivutiet ovat yleensä huonommin hoidettuja ja liukkaita. Siellä siis kannattaa ajaa vielä varovaisemmin.

Vuorio muistuttaa myös siitä, että renkaiden on hyvä olla kunnossa. Liian sileillä talvirenkailla ei kannata lähteä liikenteeseen.

– Ne kannattaa uusia mieluummin ajoissa kuin liian myöhään. Huonoilla talvirenkailla ajo ei ole liikenneturvallista missään nimessä.

Kaiken kaikkiaan Vuorio kehottaa autoilijoita käyttämään omaa harkintakykyä ja tervettä järkeä.

– Se on aika erikoista, että puhutaan siitä, että liukas keli yllätti autoilijat. Kyllä se lähtökohta on se, että ihmisen pitäisi ajaa kelin mukaan. Keli ei yllätä eikä suista ketään ojaan, vaan ihmisten ajovirheet aiheuttavat niitä onnettomuuksia, Vuorio toteaa.

Näillä teillä on huono ajokeli

Liikenneviraston liikennetilannekartta antaa ajankohtaiset varoitukset tieosuuksista, joissa ajokeli on huono. Lauantaipäivänä ajokeli on ollut erityisen huono valtatie 8:lla Pellon ja Päkkilän välillä. Ajokeli jatkuu huonona Tornioon asti.

Reaaliaikaisen tilanteen voit katsoa myös Liikenneviraston kartasta.

Ajokeli on Liikenneviraston mukaan huono myös seuraavilla tieosuuksilla:

Valtatie 25 Lohja–Karjaa

Valtatie 1 Turku–Paimio

Valtatie 8 ja Kokkolantie Vaasa–Kuni.

Valtatie 10 Turku–Marttila

Valtatie 8 Tuorila–Ståbacka

Tie 70 Onkamo–Venäjän raja

Valtatie 6 Joensuu–Nurmes

Valtatie 5 Lapinlahti–Kajaani

Valtatie 4 Pyhäsalmi–Pulkkila

Tie 28 Nivala–Sievi

Valtatie 8 Kokkola–Kalajoki

Valtatie 22 Oulu–Muhos

Tie 78 Törmänmäki–Jaurakkajärvi

Valtatie 5 Ristijärvi–Maaninkavaara

Tie 20 Pudasjärvi–Kuusamo

Tie 78 Pudasjärvi–Rovaniemi

Valtatie 4 Haukipudas–Kuivaniemi

Valtatie 4 Tervola–Rovaniemi

Valtatie 4 Rovaniemi–Utsjoki

Tie 82 Rovaniemi–Peuraselkä

Valtatie 5 Peuraselkä–Vuostimo

Tie 79 Rovaniemi–Muonio

Valtatie 21 Muonio–Norjan raja

Valtatie 8 Pello–Muonio

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    6. 6

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    9. 9

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    10. 10

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    6. Näytä lisää