Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Erikoisyksikössä Nokialla hoidetaan nuoria, jotka ovat käyttäneet hyväkseen lapsia

Nokian Pitkäniemen sairaalassa on yksikkö, jossa hoidetaan erittäin vaikeasti hoidettavia nuoria.
Suomessa on kaksi paikkaa erittäin vaikeahoitoisille ja väkivaltaisille nuorille. IS vieraili toisessa niistä, Nokian Pitkäniemen sairaalan Eva-yksikössä. Turvatoimet yksikössä ovat erittäin tiukat. Voit lukea Eva-yksiköstä lisää täältä.

Pitkäniemen sairaalan Eva-yksikössä hoidetaan myös toisia lapsia seksuaalisesti vahingoittaneita nuoria. Kyse on murrosikäisistä pojista, jotka ovat käyttäneet hyväkseen pienempiä lapsia, usein ihan alle kouluikäisiä pikkulapsia. Kyse voi olla omasta sisaruksesta tai lähipiirin lapsesta.

Ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heinon mukaan teot ovat olleet koskettelua, itsensäpaljastamista, itsetyydytystä ja jotkut teot ovat edenneet sukupuoliyhdyntään asti. Aina nuori ei ole ollut niistä rikosoikeudellisessa vastuussa, jos hän on ollut alle 15-vuotias. Hoidossa nuori yritetään saada ottamaan vastuu teosta ja lopettamaan se.

– Näiden nuorten tuloa emme osanneet ennustaa, kun ei kukaan vielä 2000-luvun alussa puhunut lapsista, jotka käyttävät hyväkseen toisia lapsia. Nämä nuoret ovat aika monimutkaisia ongelmakimppuja. Silti heistä ei voi puhua lapsipedofiileinä, sillä pedofiili on henkilö, joka on pysyvästi kiinnostunut alle puberteetti-ikäisistä lapsista. Näillä nuorilla oma seksuaalinen kehitys on kesken, emmekä me tiedä, mihin suuntaan se on menossa. Me teemme näille nuorille selväksi, että heidän tekonsa on väärin ja heidän on otettava siitä vastuu.

Teko on koko perheelle traumaattinen. Se tulee tietoon usein niin, että uhri kertoo asiasta vaikka päiväkodissa. Teot ovat voineet jatkua pitkään vuoden, parikin.

– Se on iso kriisi koko perheelle. Ensin pitää varmistaa, etteivät teot enää jatku. Se edellyttää nuoren siirtämistä kodin ulkopuolelle asumaan. Näillä nuorilla on usein sekä kehityksellisiä että psykiatrisia ongelmia. He eivät hallitse omia seksuaalisia impulssejaan.

NÄIDEN nuorten hoito on Kaltiala-Heinon mukaan usein vaikeaa. Nuori pääsääntöisesti kieltää teot, vaikka jäisi kiinni itse teosta.

– Hän väittää, ettei tehnyt mitään ja kaikki on pelkkää valetta. Jos hän myöntää, että jotain on tapahtunut, niin hän väittää sen tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Koskaan hän ei näe tekoa niin pahana kuin se oli. Hän ei osaa asettua lapsen asemaan eikä näe, miten vahingollinen hänen tekonsa on ollut.

– Meidän tehtävänä on saada nuori myöntämään teko, ottamaan siitä vastuu ja toimimaan niin, ettei hän enää koskaan tee niin. Usein näiden nuorten tieto seksuaalisuudesta, sallitusta ja kielletystä, on hyvin puutteellista. Joudumme jakamaan ihan perustietoa ja sitten me tietysti hoidamme sitä häiriötä, mikä hänellä on diagnosoitu. Sosiaalisten taitojen opettaminen on olennaista, ettei hän enää kajoaisi lapsiin vaan osoittaisi kiinnostusta ikätovereihinsa.

Kaltiala-Heinon mukaan nuoren tulevaisuuden kannalta vanhempien rooli on olennainen.

– Jos vanhemmat kieltävät asian ja ajattelevat, että meidän poikaa on syytetty turhaan, niin vanhemmat eivät voi valvoa lastaan asianmukaisella tavalla ja on vaarassa, että teot eivät lopu. Ylipäänsä näiden nuorten osalta tarvitaan psykiatrista jatkohoitoa.

FAKTA

Psykiatrian erikoisaloilla hoidettuja 0–12-vuotiaita lapsia oli 1029 vuonna 2013. Poikia oli 72 prosenttia. Alle 13-vuotiailla yleisimmät diagnoosit olivat käytös- ja tunnehäiriöitä.

Psykiatrisessa laitoshoidossa olleita 13–17-vuotiaita nuoria oli 2308. Tyttöjä oli 69 prosenttia. Yleisin diagnoosi oli masennus.

Vuoden 2014 tilastot valmistuvat ensi vuonna.

Lähde: THL. Tilastoraportti. Psykiatrinen erikoissairaanhoito 2013

Näitä luetaan!

  1. 1

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  4. 4

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  5. 5

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  6. 6

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

  9. 9

    Suomen MM-yllättäjän valmentaja sairastui kuolemanvakavasti, lähetti ohjeita syöpäosastolta – ”Jotainhan siellä oli tehtävä”

  10. 10

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  6. 6

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  7. 7

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  4. 4

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  5. 5

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  6. Näytä lisää