Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomessa juuri nyt hurjat lämpötilaerot, jopa 35,7 astetta!

Lapissa tutistaan 30 asteen pakkassäässä, Eurajoella nautitaan yli viiden asteen lämmöstä.
Aikamoista eroa lämpötiloissa, Nelosen meteorologi Anniina Törmä muistuttaa twitter-viestissään.

Kylmin paikka Suomessa on Sodankylän Lokka. Päivällä Lapissa oli -29,9 astetta. Lämpimin paikka on Eurajoki, jossa mittari näytti +5,8 astetta.

– Keväällä on varsin tyypillistä, että Lapissa lämpötila laskee aamuyöstä pakkasasteiden puolelle, kun taas etelässä taas on lämmintä. Keväällä tämä on yleistä, mutta ei välttämättä tähän aikaan vuodesta, Törmä sanoo IS:lle.
Törmä sanoo, että lämpötilaero on päivän edetessä kasvanut. Sodankylä on kylmentynyt entisestään. Illansuussa Lokassa oli -30,3 astetta.

Lapin pakkaskeli johtuu siitä, että virtaus käy pohjoisesta. Jäämeren suunnalta on tullut hyvin kylmää ilmamassaa. Sää on selkeä ja tuuli on heikkoa, minkä vuoksi lämpötila on päässyt laskemaan.

– Huomisillaksi Itä-Lappi lauhtuu, kun pilvisyys lisääntyy, Törmä ennustaa.

Etelässä käy myös pohjoisen ja luoteen välinen ilmavirtaus. Etelässä sää on kuitenkin pilvisempi, minkä vuoksi sää ei pääse laskemaan pakkaselle. Lisäksi etelässä tuuli sekoittaa ilmamassoja.

Nollan raja kulkee nyt linjalla Vaasa, Jyväskylä ja Lappeenranta.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. 6

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    7. 7

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    8. 8

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    9. 9

      Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

    10. 10

      Antero Mertaranta esitteli harvinaisen kuvan pojistaan – ”Se on mun hieno kaarti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. Näytä lisää