Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi epäilee: Mies pahoinpiteli veljensä törkeällä tavalla Pyhäjärvellä

Poliisi epäilee, että vuonna 1992 syntynyt mies pahoinpiteli muutaman vuotta vanhemman veljensä törkeällä tavalla Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla Pyhäjärvellä keskiviikkoillalla.
Poliisin tiedotteen mukaan reippaassa kännissä oleva juoppoporukka vietti iltaa Pyhäjärven taajamassa sijaitsevassa rivitaloasunnossa. Poliisi sai ennen puolta yötä tiedon, jonka mukaan vuonna 1992 syntynyt mies olisi pahoinpidellyt muutaman vuotta vanhemman veljensä nyrkeillä lyömällä sekä jaloilla potkimalla.

Poliisi joutui avaamaan rivitaloasunnon lukitun oven vääntöraudalla. Kun poliisi asunnon sisälle, uhri oli tajuton. Suurin osa näkyvistä vammoista oli pään alueella. Muun muassa vasen silmä oli muurautunut täysin umpeen.

Mies vietiin ambulanssilla sairaalaan. Poliisi otti teosta epäillyn miehen kiinni saman rivitalon toisesta asunnosta.

Poliisilla ei ole mahdollisesta motiivista tarkkaa tietoa. Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan motiivi vaikuttaa kuitenkin ”melko pieneltä, kuten tällaisissa ylettömän määrän alkoholia nauttineissa ryyppysakeissa usein on tyypillistä.”

Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä, josta lain mukaan voidaan tuomita vuodesta kymmeneen vuotta vankeutta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  3. 3

    Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

  4. 4

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  5. 5

    Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

  6. 6

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  7. 7

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  8. 8

    ”Mahtaa ottaa Sipilää otsalohkoon” – pieni Rääkkylän kunta selätti valtioneuvoston

  9. 9

    Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  3. 3

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  3. 3

    Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

  4. 4

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  5. 5

    Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

  6. Näytä lisää