Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tämä kuva kertoo, miksi talvi ei tule Etelä-Suomeen – ”Huomattavan korkea lämpötila joulukuulle”

Pohjoisemmalle reiteille painuneet matalapaineet tuovat Suomeen Atlantilta lämmintä ilmaa.
Ilmatieteen laitoksen Twitterissä jakama kuva kertoo, miksi alkutalvi on Etelä-Suomessa ollut niin lauha. Talvi on antanut odottaa itseään matalapainevoittoisen sään vuoksi.
  • Yllä olevalla videolla HS:n meteorologi Ida-Reetta Jokela kertoo perjantaina 18.12. sään.
– Pohjois-Euroopassa ilmanpaineet ovat olleet keskimääräistä matalammat ja Keski-Euroopassa keskimääräistä korkeammat, mikä takaa etelän ja lännen välisen ilmavirtauksen, joka tuo meille Atlantilta lauhaa ilmaa, selittää meteorologi Ari-Juhani Punkka Ilmatieteen laitokselta.

Tällä hetkellä sää on koko Euroopassa ollut tavanomaista lämpimämpi. Meteorologi ei osaa sanoa, miksi suursäätila on tänä talvena tällainen.

– Kuvassa näkyvä tilanne tarkoittaa, että ilmavirtaus Atlantilta päin on hyvin voimakas. Saattaa olla, että lämmin ilma on peräisin Azoreilta tai Portugalin länsipuolelta. Kun virtaus on voimakas, se tulee parissa vuorokaudessa Brittein saarten ja eteläisen Skandinavian yli Suomeen, Punkka kuvailee.

Kireämpää pakkasjaksoa ei näkyvissä

Viikonloppuna sää lauhtuu koko Suomessa. Sunnuntaina lämpötila nousee Etelä-Suomessa kymmenen asteen kieppeille.

– Se on huomattavan korkea lämpötila joulukuun lämpötilaksi.

Lapin lumia muutaman päivän suojasää ei ehdi sulattaa, mutta Keski- ja Etelä-Suomessa voi herätellä vain hyvin ohuita toiveita valkeasta joulusta.

– Maan etelä- ja keskiosissa voidaan joulun aikana käydä muutaman kerran pakkasen puolella, mutta lyhyet käväisyt voivat olla noin kuuden tunnin mittaisia, jolloin taivas väliaikaisesti selkenee. Sitten taas lauhtuu.

Joulun aikaan on mahdollista, että Keski-Suomen korkeudelle sataa vähäksi aikaa hyvin hyvin ohut luminen kerros.

– Silloin voisi sanoa, että joulu on edes vähän valkoinen. Maan eteläosan suhteen tilanne näyttää kaikkein huonoimmalta, mutta tämä koskee enemmän maan keskiosaa. Aika ohuet on toiveet kuitenkin.

Punkan mukaan toistaiseksi ei ole näkyvissä kireämpää pakkasjaksoa Keski- ja Etelä-Suomeen.

– En pysty nimeämään kalenterista sellaista kohtaa, jossa olisi kovia pakkasia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Nämä kuvat kertovat suomalaisesta rehellisyydestä – olympiapomoja yritettiin hurmata solmioneuloilla ja suklaalla

    9. 9

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. Näytä lisää