Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Valjakkala ulkoilutti koiraa huomioliiveissä – ”En koskaan uskaltanut soittaa poliisille”

Talon asukkaat kertoivat Ilta-Sanomille, että etsintäkuulutettu Valjakkala ulkoilutti dalmatialaista huomioliivit päällä.
Noin kuukauden poliisia piileskellyt Juha Valjakkala otettiin kiinni Helsingin Hämeentiellä sijaitsevasta kerrostalosta sunnuntaina kello 22.38.

Valjakkala jätti palaamatta vankilaan lomaltaan 18. marraskuuta. Hänestä oli saatu useita havaintoja tämän jälkeen. Talon asukkaat kertovat Ilta-Sanomille, että Valjakkalan majailu talossa oli useiden asukkaiden tiedossa. Kukaan ei kuitenkaan kertonut kuulleensa tai nähneensä sunnuntaina mitään erikoista.

– Kyllähän hän (Valjakkala) täällä asui. Olen nähnyt hänet useasti ja jutellutkin rapussa. Aina välillä vaihdoimme kuulumisia, yksi naapureista sanoo.

– Hän on ihan normaali tyyppi ja puhuimme ihan normaaleja asioita. Tietysti hänellä on nytkin vankilatuomio suorittamatta, mutta aiemmat rikoksensa hän on jo sovittanut.

Valjakkalaa etsittiin jo aiemmin lauantaina kello 19.45 talossa sijaitsevasta asunnosta. Tuolloin hän onnistui pakenemaan asunnosta ullakolle. Samassa yhteydessä rikkoutui muun muassa ullakon kattoikkuna. Talon asukas kertoo nähneensä osan lauantaisesta poliisioperaatiosta.

– Yksi poliisi piti vahtia pihalla ja useampi liikkui parvekkeilla taskulamput käsissä.

Toinen naapuri kertoo, että Valjakkala on majaillut talossa arviolta pari vuotta silloin kun ei ole ollut vankilassa. Viimeksi hän näki tämän viime viikon loppupuolella.

– Hän tuli ulos rapusta ulkoiluttamaan dalmatialaista koiraa huomioliivit päällä. Rehellisesti sanottuna en koskaan uskaltanut soittaa poliisille. Tiedän, minkälainen historia hänellä on, naapuri sanoo.

Sunnuntaisen kiinnioton jälkeen Valjakkala palautettiin Jokelan vankilaan. Siellä 50-vuotias Valjakkala on suorittanut vuoden ja kahden kuukauden ehdotonta vankeutta, joka tuli yhdeksästä eri rikoksesta: muun muassa pahoinpitelystä, törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja varkaudesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

  6. 6

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  7. 7

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  8. 8

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  8. 8

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

  6. Näytä lisää