Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Holtitonta touhua veronmaksajien rahoilla: näin paljon suuret kaupungit maksavat viivästyskorkoja

IS-selvitys
Suuret kaupungit maksavat vuosittain kymmeniätuhansia euroja viivästyskorkoja, kun ne eivät maksa omia laskujaan ajoissa.
Kun laskut ovat rästissä, niistä pitää tyypillisesti maksaa viivästyskorkoja.

Tämä koskee tavallisten veronmaksajien lisäksi myös kuntia. IS:n tekemän selvityksen mukaan kaupungeilla onkin ollut ongelmia laskujen maksamisessa.

IS kysyi väkiluvultaan Suomen kymmeneltä suurimmalta kaupungilta, paljonko ne maksoivat myöhässä maksetuista laskuista viivästyskorkoja vuosien 2010–14 välisenä aikana. Vuosittaiset summat vaihtelivat tuhansista useisiin kymmeniintuhansiin euroihin.

Esimerkiksi Tampereen kaupunki maksoi viiden vuoden aikana yhteensä 67 644,99 euroa viivästyskorkoja. Kaupungin talousjohtaja Jukka Männikkö ei selittele lukuja.

– Turhasta on aina tyhmä maksaa. Siinä mielessä pitää pystyä skarppaamaan. Ei näitä saisi tulla, Männikkö sanoo.

Hän ei keksi hyvää syytä sille, miksi näin on päässyt käymään.

– Voidaan vain katsoa itseämme peiliin, sillä tilanne ei ole hyvännäköinen. En keksi tähän yhtään hyvää syytä. Kaikki syyt ovat selittelyä. Olemme tyhjästä maksaneet, ja silloin ei voi itseä hirveästi kehua, eikä ole syytäkään kehua, Männikkö myöntää.

Helsinki maksaa eniten

Ylivoimaisesti eniten viivästyskorkoja on maksanut Helsingin kaupunki. Summa on peräti 275 840,32 euroa. Espoon kaupunki on toisena, noin 45 000 euroa vähemmän maksaneena.

Helsingin kaupungin palvelupäällikkö Harri Numminen ei ota kantaa siihen, kuinka mairitteleva summa on kaupungille. Hänen mukaansa viivästyskorkokuluihin on useita syitä.

– Lasku on tullut väärään laskutusosoitteeseen, jonka jälkeen se on harhaillut jossain. Toinen vaihtoehto on se, että laskua ei ole jostain syystä tarkastettu ja hyväksytty ajoissa, minkä takia sitä ei ole maksettu eräpäivään mennessä, Numminen sanoo.

Hän myöntää, että kaupungilla on parannettavaa laskujen maksamisessa.

– Luonnollisesti tässä on hirveästi parannettavaa. Se on ollut joka vuosi jatkuvan kehittämisen kohteena, Numminen sanoo.

Esimiehiä patistetaan

Lahden kaupunki on maksanut isoista kaupungeista selvästi vähiten viivästyskorkoja. Maksettavaa on kertynyt 15 213,73 euroa. Konsernipalvelujohtaja Mika Mäkisen mukaan jokainen ylimääräinen kulueuro on silti liikaa.

– Totta kai se on ylimääräinen kulu ja on hyvä, ettei niitä syntyisi ollenkaan.

– Olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että laskut ehtivät maksuun oikea-aikaisesti. Meillä on ollut joskus pikkuisen murhetta ja olemme patistaneet esimiehiä käsittelemään ne laskut ajoissa, Mäkinen tähdentää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    8. 8

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Lehdet: CIA:n salainen arvio – Venäjä yritti auttaa Trumpia voittamaan vaalit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. Näytä lisää