Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Laki muuttui perjantaina – piensijoittajan kannattaa olla nyt hereillä

Kaksi pörssipäivää voimassa ollut lakimuutos tekee tappiollisten osakesijoitusten myynnistä entistä houkuttelevampaa, kirjoittaa Ilta-Sanomien uutistuottaja Mika Koskinen.

EN ole 1990 alkaneen toimittajaurani aikana antanut jutuissani yhtään sijoitusvinkkiä. En esimerkiksi ole suositellut ostamaan Nokiaa tai myymään Outokumpua tai välttämään omistusasunnon hankkimista.

En anna sijoitusvihjettä nytkään, mutta suosittelen tutustumaan erääseen vuodenvaihteen veromuutokseen, joka julkisuudessa on jäänyt hyvin vähälle huomiolle: Luovutustappio on nyt vähennyskelpoinen kaikesta pääomatulosta, kun se aikaisemmin oli vähennyskelpoinen ainoastaan luovutusvoitoista.

Kyseessä on merkittävä muutos – ja mahdollisuus. Näin on erityisesti nyt, kun Kiina-huolet painavat osakemarkkinoita eikä pörssivuodesta ole muutenkaan odotettu suuria ihmeitä.

NÄIN se menee. Kurssilaskussa moni osakesijoitus painuu tai on jo painunut miinukselle. Toisaalta ensi kevääksi on ennustettu vuolaita osinkovirtoja. Osakesäästäjän saamasta osingosta 85 prosenttia on veronalaista pääomatuloa ja 15 prosenttia verovapaata tuloa.

Jos onnistuu keräämään ensi keväänä vaikkapa 1 000 euron osingot, veronalainen pääomatulo on 850 euroa. Siitä valtio perii 30 prosentin (jos pääomatulot eivät ylitä 30 000 euroa) veron. Osinkoveroksi tulee siten 255,00 euroa eli 25,5 prosenttia.

OIKEASTI esimerkkitapauksen osinkovero on lähes tuplat. Näin siksi, että osingon maksanut yritys on ennen osingonmaksua omistajille maksanut tuloksestaan jo 20 prosentin yritysveron. Moni osakesäästäjä ajattelee, että vähempikin riittäisi.

Niinpä hänen kannattaa siivota salkustaan sellaisia tappiollisia osakkeita, joihin ei enää usko, ja vähentää tappiot osinkotuloista. Jos näin toimivia osakesäästäjiä nähdään tänä vuonna paljon, silloin voi vaan todeta, että verottaja tuli luoneeksi kannustimen järkevään salkunpyöritykseen.

LAKIMUUTOS on siitäkin hyvä, että se pienentää osakesijoittajan riskiä. Hallituksen toiveissa taisi olla, että jatkossa suomalaisten lähes tuottamattomilta pankkitileiltä alkaisi virrata rahaa osakemarkkinoille.

Tappiolla myydyt osakkeet voi tietysti ostaa takaisin. Kuvitellaan seuraavanlainen tilanne. Osakesäästäjällä on tappiollisia sijoituksia ja hän uskoo yleiseen kurssilaskuun (joka ei yleensä erottele hyviä eikä huonoja yhtiöitä). Hän siis myy osakkeet ja ostaa ne takaisin, kun uskoo kurssipohjien olevan käsillä. Veivaamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Verottaja voi tulkita edestakaisen osakekaupan veronkierroksi (ks. www.vero.fi), jos tietyt ehdot täyttyvät.

Ota kantaa

Oletko sijoittanut osakkeisiin?

Kyllä 75% En 25%
Ääniä yhteensä 4692

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    7. 7

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    8. 8

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    9. 9

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää