Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Eläkeläinen tapettiin Hämeenkyrössä: Käräjäoikeus vangitsi taas kaksi – nyt jo neljä vangittuna

Rikos
Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi sunnuntaina yhden miehen ja yhden naisen epäiltyinä Hämeenkyrössä alkuviikosta tehdystä taposta.
Syrjäisellä paikalla sijaitsevassa omakotitalossa yksin asunut 63-vuotias mies surmattiin alkuviikosta. Viime torstaina oikeus vangitsi kaksi henkilöä teosta epäiltyinä.

Sunnuntaina vangittiin kaksi muuta epäiltyä. Rikoksen johdosta on otettu kiinni neljä henkilöä, kaksi miestä ja kaksi naista. Miehet ovat syntyneet vuosina 1988 ja 1995, molemmat naiset puolestaan vuonna 1991. Kaikki epäillyt ovat Suomen kansalaisia, mutta yksi heistä asuu vakituisesti Ruotsissa.

Molemmilla miehillä on aikaisempaa väkivaltarikostaustaa ja toisella naisella rikostaustaa.

Osa vangituista on tuntenut uhrin entuudestaan.

Henkirikos tapahtui Hämeenkyrön Turkkilassa 4.-5. tammikuuta välisenä yönä. Surman jälkeen teon epäillyt pakenivat paikalta uhrin autolla.

Poliisi onnistui paikantamaan sekä auton että epäillyt omien tutkintatoimiensa avulla, mutta myös yleisöltä tulleet vihjeet auttoivat asian selvittämistä.

Sisä-Suomen poliisista kerrotaan, että tekoon johtaneita syitä ja olosuhteita selvitellään ja epäiltyjen kuulusteluja jatketaan alkavalla viikolla.

Epäiltyjen kuulusteluissa on käynyt ilmi, että heitä on todennäköisesti syytä epäillä myös 4. tammikuuta yksityisasunnossa Sastamalassa sattuneesta pahoinpitelystä, jossa vuonna 1979 syntynyt nainen sai murtuman päähänsä. Kaksi tänään vangituista surmasta epäillyistä vangittiin myös pahoinpitelyyn liittyen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  6. 6

    Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

  7. 7

    Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

  8. 8

    Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

  9. 9

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  10. 10

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  5. 5

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  6. 6

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  9. 9

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  10. 10

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  6. Näytä lisää