Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Järjestyksenvalvoja 14–15-vuotiaiden ahdistelusta uutenavuotena: ”Tytöt sanoivat, että kähmintä oli törkeää”

Järjestyksenvalvoja kertoo IS:lle, että nuoria tyttöjä kähmittiin törkeästi Helsingin Senaatintorilla uutenavuotena.
Uudenvuoden juhlinta Helsingissä Senaatintorilla on nostanut esiin epäilyjä seksuaalisesta ahdistelusta, jonka taustalla poliisi on arvioinut olevan ulkomaalaisia.

Järjestyksenvalvoja kertoi Ilta-Sanomille kuulleensa seksuaalisesta ahdistelusta ollessaan töissä Senaatintorin juhlissa ja puhuttuaan siellä kauhistuneiden nuorten tyttöjen kanssa. Järjestyksenvalvojan mukaan tyttöjen ahdistelijat olivat ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä.

– He olivat piirittäneet nuoria tyttöjä, joiden epäilisin olleen noin 14- tai 15-vuotiaita, mies sanoo.

Järjestyksenvalvoja kertoo, että viisi tyttöä päästettiin turvaan aidan taakse yleisön joukosta, kun tytöt olivat pyytäneet apua jouduttuaan porukan ahdistelemaksi keskellä juhlayleisöä.

– Tytöt sanoivat, että kähmintä oli törkeää. He olivat kiinni ihan joka puolella.

– Tilanne vaikutti hyvin pelottavalta, mies kertoo. Tyttöjen rintoja ja haaroja oli kosketeltu.

– He olivat ihan kauhuissaan. Tilanne oli aika hirvittävä.

Tyttöjä autettiin poistumaan alueelta

Ilta-Sanomien haastattelema järjestyksenvalvoja pitää mahdollisena, että vastaavaa ahdistelua on tullut muidenkin juhlan järjestyksenvalvojien tietoon.

Järjestyksenvalvoja kertoo, että apua pyytäneitä tyttöjä autettiin poistumaan alueelta turvallisesti, koska ahdistelijat yrittivät seurata tyttöjä. Lähistöllä ei ollut poliiseja, kun ahdistelusta tuli tieto.

Uudenvuoden juhlintaan Senaatintorille saapui poliisin arvion mukaan yli 35 000 ihmistä. Tilaisuuden järjesti Helsingin kaupunki ja sen turvallisuudesta vastasi Local Crew -yhtiö.

Tapahtumat poliisin tutkinnassa

Ilta-Sanomat kysyi Local Crew’n turvallisuuspäälliköltä Ville Ketoselta, autettiinko alueelta ulos nuoria tyttöjä, joiden epäiltiin joutuneen ulkomaalaisten miesten ahdistelemiksi.

– Tämän tapainen asia siellä on mahdollisesti käynyt, Ketonen kertoo.

Ketonen sanoi, ettei kerro yksityiskohtaisemmin tapahtumista, koska poliisi tutkii Senaatintorin tapahtumia.

Ketonen kertoo, että tapahtuman aikaan seurannassa oli 30–50 ”ulkomaalaistaustaisten porukka”, joka oli esiintymislavan edessä.

– Heitä seurattiin humalaisen ja vähän häiritsevän oloisen käytöksen perusteella.

Poliisi pyytää uhreja tekemään rikosilmoituksen

Ketosen mukaan jälkikäteen on tullut tietoja, joiden perusteella voidaan pitää mahdollisena porukan ahdistelleen, mutta varmaa tietoa asiasta ei ole.

Helsingin poliisipäällikön Lasse Aapion mukaan tapahtumasta saatujen tietojen perusteella on mahdollista, että Senaatintorilla tapahtui useita ahdisteluja. Poliisi toivoo, että uhrit tekevät aina rikosilmoituksen.

– Toivottavasti tulee ihmisiä, jotka uskaltavat tuoda asian esille. Osa ei halua tulla virallisesti asianomistajaksi, Aapio kertoo.

Helsingin poliisi tiedotti aiemmin, että poliisille on uudenvuoden tapahtumien osalta ilmoitettu kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta tehtiin rikosilmoitus.

Poliisi tiedotti sunnuntaina tehneensä uuden rikosilmoituksen Senaatintorilla tapahtuneesta epäillystä ahdistelusta järjestyksenvalvojien tekemien havaintojen vuoksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  2. 2

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  3. 3

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  4. 4

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidenttipari vilkutti ylioppilaille

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. 6

    Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

  7. 7

    Töölöntorille kokoontunut reilut 200 ihmistä, ratsupoliisit saattoivat Vastarintaliikettä – IS seuraa hetki hetkeltä

  8. 8

    IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

  9. 9

    Linnaan menevä 95-vuotias sotaveteraani: Suomalaiset eivät osaa tehdä enää edes riukuaitaa

  10. 10

    Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  10. 10

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  2. 2

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  3. 3

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  4. 4

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidenttipari vilkutti ylioppilaille

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. Näytä lisää