Siru, Sirja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Karjalainen: Poliisi paljastaa, kuinka moni seksuaalirikoksesta epäilty on turvapaikanhakija

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinosen kirjoitus raiskauksesta sai poliisin kertomaan tietonsa.
Karjalainen uutisoi verkkosivuillaan poliisin paljastaneen tietoja Itä-Suomen seksuaalirikoksiin liittyen.

Poliisin mukaan Itä-Suomessa kirjattiin 39 rikosilmoitusta seksuaalirikoksista aikavälillä 1. elokuuta 2015 - 12. tammikuuta 2016. Näistä yhdessä tapauksessa epäilty on turvapaikanhakija. Karjalaisen mukaan ulkomaalaistaustaisia epäiltyjä on kaikkiaan kahdeksan.

Kansanedustaja Pentti Oinosen (ps) mielipidekirjoitus sanomalehti Karjalaisessa hämmensi Itä-Suomen poliisia torstaina.

Oinonen kirjoitti, että ”viime viikolla 15-vuotias tyttö raiskattiin Kuopiossa” ja että teosta epäiltäisiin turvapaikanhakijaa. Oinonen moitti kirjoituksessaan poliisia ja viranomaisia raiskaustapauksien ”vähättelystä”.

Poliisi tiedotti, ettei Oinosen kuvailemaa raiskausta ole tätä ennen ollut heidän tiedossaan. Poliisipäällikkö Taisto Huokko kertoi, että kansanedustajan väite selvitetään ja mahdollinen raiskausepäily otetaan tarvittaessa tutkintaan.

Torstaina poliisi kertoi, että asian selvittäminen on poliisin ohalta ohi.

– Häneen oltiin puhelimitse yhteydessä aamulla hänen kirjoituksensa johdosta. Lähtökohtaisestihan siinä esitettiin väite vakavasta rikoksesta, joka poliisilla on velvollisuus tutkia, joten halusimme häneltä lisätietoa asiasta. Hän ei kuitenkaan ollut halukas tulemaan kuulusteluun tai avaamaan asiaa enää sen enempää, rikosylikomisario Kalle Toivanen kertoi yhteydenotosta kansanedusta Oinoseen.

Tällä välin Oinonen oli kuitenkin jo itse myöntänyt julkisuudessa, että hänen kirjoituksessaan oli virheitä. Poliisi totesi, että vastahakoisen Oinosen kuuleminen on tarpeetonta ja siitä luovuttiin kokonaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

  2. 2

    Leif Lindeman pahoittelee Anneli Mattilan takapuoleen kajoamista: ”Olisi ollut parempi, jos olisin taputtanut olalle”

  3. 3

    Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

  4. 4

    Raiskasi 15-vuotiaan viidesti – vaati hovia hylkäämään 19 syytekohtaa

  5. 5

    Jari Aarnion Trevoc-tuomio koveni tuntuvasti hovioikeudessa

  6. 6

    Perheen kissa löytyi surmattuna Vantaalla – ”Tosi brutaalisti oli tapettu”

  7. 7

    Huutokauppakeisari muistelee 10 vuotta sitten nihkeästi alkanutta uraansa: 85 euroa oli kahden ihmisen viikon palkka

  8. 8

    Ulkonäköpaineisiin perehtynyt tutkija tyrmää Hazardin kommentit Hedbergistä: ”Mies olisi tuomittu heti!”

  9. 9

    Räikkönen ihmetteli: ”Kaikki ei ole kunnossa”

  10. 10

    Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  2. 2

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  3. 3

    Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

  4. 4

    Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

  5. 5

    Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

  6. 6

    ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

  7. 7

    Dannyn ystävätär Erika Vikman, 23, keikistelee bikineissä uima-altaalla – tangokuningatar julkaisi hehkeitä lomakuvia

  8. 8

    Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

  9. 9

    Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

  10. 10

    Kodittomat Tiina ja Göran pääsivät muodonmuutokseen: ”Muut kohtelevat eri lailla, kun on siistimpi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  4. 4

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  5. 5

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  6. 6

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  7. 7

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  8. 8

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  10. 10

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

  2. 2

    Leif Lindeman pahoittelee Anneli Mattilan takapuoleen kajoamista: ”Olisi ollut parempi, jos olisin taputtanut olalle”

  3. 3

    Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

  4. 4

    Raiskasi 15-vuotiaan viidesti – vaati hovia hylkäämään 19 syytekohtaa

  5. 5

    Jari Aarnion Trevoc-tuomio koveni tuntuvasti hovioikeudessa

  6. Näytä lisää