Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Niinistö hämmentyi Venäjällä uutisoidusta turvapaikanhakijan kuolemasta – ”Herättää vakavia ajatuksia”

Pakolaiskriisi
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi uutista, jonka mukaan Suomeen Venäjältä pyrkinyt intialaismies olisi menehtynyt odoteltuaan rajalle pääsyä pakkasessa päiväkausia.
Tapauksesta kertoi eilen norjalaissivusto Barents Observer, jonka mukaan mies löydettiin sunnuntaiaamuna pysäköidystä autosta Kantalahdesta Alakurtin kautta Sallaan kulkevan tien varrelta. Löytöpaikka sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Alakurtista.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo tapauksen olevan tietysti ikävä ja huomauttaa miehen ilmeisesti kuolleen sydänkohtaukseen.

– Olen lukenut venäläistä lehdistöä, joka kertoo että Suomen rajalla on tällaista tapahtunut. Mutta (Venäjän lehdistö) kertoo myös ihan itse, että se tapahtuikin 70 kilometrin päässä Suomen rajasta, Niinistö sanoo.

Katso yllä olevalta videolta, mitä Niinistö kertoo tapauksesta.

NIINISTÖN mukaan uutisissa oli useita hämmentäviä seikkoja.

– Ensinnäkin kerrottiin, että mies ei ollut saanut lupaa siirtyä eteenpäin. Kysymys ei ole ainakaan suomalaisesta luvasta 70 kilometriä syvällä Venäjällä. Tietysti vähän ihmetyttää, että mikä lupajärjestelmä tämä on.

Toinen hämmentävä kohta oli Niinistön mielestä venäläislehtien tieto siitä, että mies ei saanut apua koska ei ollut maksanut saattajasta rajalle.

– Jos näin on niin herää kysymys, että onko olemassa siis joku lupajärjestelmä ja maksettujen saattajien järjestelmä. Jos tällainen todella pitää paikkansa, niin se kyllä herättää vakavia ajatuksia.

NIINISTÖ ei halua tarkentaa, mitä tällä tarkoittaa, vaan sanoo jättävänsä johtopäätökset jokaiselle itselleen.

Myös Ilta-Sanomat uutisoi eilen turvapaikanhakijan kuolemasta. Suomen rajavartiolaitoksen mukaan viime viikonlopun aikana Sallassa haki turvapaikkaa 52 henkilöä. Koko alkuvuoden aikana tulijoita on ollut 306. Pääosa turvapaikanhakijoista on afganistanilaisia, nepalilaisia, intialaisia, iranilaisia ja irakilaisia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  7. 7

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  8. 8

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  9. 9

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  10. 10

    BBC: Piispan vihkiminen päättyi katastrofiin Nigeriassa – ainakin 60 kuoli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  6. 6

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  7. 7

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää