Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhuksen lompakon anastusyritys paljasti Etelä-Pohjanmaalla jättimäisen huumerikosvyyhdin: ”Sattui olemaan näpsäkkä partio matkassa”

Huumerikos
Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on paljastunut seudun historian isoin huumerikosvyyhti.
Rikos paljastui varsin erikoisella tavalla.

Pohjanmaan poliisi ja keskusrikospoliisi tutkivat Etelä-Pohjanmaalla paljastunutta poikkeuksellisen isoa huumerikosvyyhtiä kaikessa hiljaisuudessa viime syksynä. Poliisi ei ole tiedottanut asiasta omatoimisesti julkisuuteen, koska epäillyt rikokset linkittyvät ulkomaille. Tiedottaminen olisi saattanut vaarantaa poliisitutkinnan.

Poliisi epäilee, että Saksasta Suomeen on tuotu neljällä eri kerralla noin 25 kiloa amfetamiinia. Amfetamiini on tuotu pääosin öljynä, josta on jalostettu jauhemaista amfetamiinia. Epäillyt tuontikerrat ovat tapahtuneet vuoden 2014 marraskuun ja viime vuoden heinäkuun välisenä aikana.

– Huumeita on tuotu Saksasta Suomeen henkilöautoilla. Epäillyt ovat käyttäneet muun muassa Tukholma-Turku-laivareittiä, rikoskomisario Jari Räty sanoo keskusrikospoliisista.

Vyyhti paljastui erikoisella tavalla

Vyyhti lähti purkautumaan varsin erikoisella tavalla. Rikoskomisario Esa Uusi-Kakkuri kertoo Pohjanmaan poliisista, että poliisi pääsi rikollisten jäljille, kun yksi rikoksista epäillyistä miehistä yritti anastaa vanhalta naiselta lompakon Kurikan Jurvassa sijaitsevalla kioskilla.

Mies jäi kuitenkin teosta verekseltään kiinni. Lompakon anastusyritys tapahtui viime vuoden kesäkuun lopussa.

– Paikalla olleet kansalaiset toimivat ansiokkaasti. Sivulliset näkivät ja reagoivat tilanteeseen sekä juoksivat tämän miehen kiinni, Uusi-Kakkuri sanoo Ilta-Sanomille.

Sivulliset miehet pitivät epäiltyä kiinni ja poliisi tuli pienellä viiveellä paikalle. Paikalle tullut poliisipartio teki kotietsinnän miehen asuntoon. Asunnosta löytyikin suureksi yllätykseksi amfetamiinia, mikä johti ison rikollisliigan jäljille.

– Siinä sattui olemaan näpsäkkä partio matkassa, mikä ei tyytynyt siihen, että selvitetään tämä (anastusyritys) asia, vaan he kävivät miehen asunnolla tutustumassa. Ja sitten siellä suoritettiin kotietsintä. Sen yhteydessä löydettiin vähäinen määrä epäilyttävää ainetta (amfetamiinia) ja asiaa lähdettiin tarkemmin selvittämään, Uusi-Kakkuri sanoo.

Satojentuhansien eurojen arvo katukaupassa

Uusi-Kakkurin mukaan amfetamiini on jalostettu kemiallisin menetelmin öljystä jauhemaiseksi amfetamiiniksi Jurvassa sijaitsevissa yksityisasunnoissa.

– Jurva on entinen itsenäinen kunta ja suhteellisen pieni paikka. Se ei tulisi heti ensimmäisenä mieleen tämän tyyppisen huumausaineiden tyyssijana, Uusi-Kakkuri selvittää.

Poliisi sai takavarikoitua amfetamiinia noin yhdeksän kilon edestä. Poliisin epäilyksen mukaan 16 kiloa on siis päätynyt katukauppaan. Uusi-Kakkurin mukaan 25 kilon amfetamiinin arvo katukaupassa olisi ollut yhteensä satojatuhansia euroja, jopa miljoona euroa. Poliisilla ei ole rahaa takavarikossa.

– Tätä on pidetty erittäin hyvälaatuisena aineena, Uusi-Kakkuri sanoo.

Amfetamiinia on myyty eteenpäin pääasiassa Rannikko-Pohjanmaan alueella.

–  Eli ei niinkään Etelä-Pohjanmaan alueella, jossa amfetamiinin valmistaminen on tapahtunut, Uusi-Kakkuri tähdentää.

21 sai syytteet

Pohjanmaan johtava kihlakunnansyyttäjä Peter Levlin on nostanut asiassa syytteet 21 ihmistä vastaan. Heistä kolme on ruotsalaisia, loput ovat suomalaisia. Kahdeksan syytettyä on tutkintavankeudessa.

Päärikosnimike on törkeä huumausainerikos, josta syytetään 11 ihmistä. Muita rikosnimikkeitä ovat muun muassa perusmuotoinen huumausainerikos, törkeä kotirauhan rikkominen, törkeä dopingrikos, laiton uhkaus ja ampuma-aserikos.

Huumerikosvyyhdin käsittely alkaa Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa Seinäjoella helmikuun alussa valmisteluistunnolla, jossa sovitaan käytännön asioista ja aikatauluista. Pääkäsittelyn on määrä alkaa helmikuun puolivälin tienoilla.

Uusi-Kakkurin mukaan rikoksista epäillyt ovat osittain kiistäneet ja myöntäneet teot. Hänen mukaansa epäillyillä on pääasiassa vähäistä rikostaustaa.

– Parilla kolmella henkilöllä on merkittävämpi rikostausta, Uusi-Kakkuri muotoilee.

Pääepäilyllä yhteyksiä Saksaan, Saksassa poliisi-isku tänään

Rädyn mukaan rikosvyyhdin pääepäilty on kuulunut Saksassa toimineeseen Conquistadors MC Cuxhaven-jengiin, jonka Saksan poliisi luokittelee rikollisryhmäksi. Conquistadors on Bandidos MC:n hangaround-asemassa oleva, eli kokelasjäsenasemassa oleva kerho.

Muilla Suomessa rikoksista syytetyillä ei ole yhteyksiä rikollisiksi luokiteltuihin jengeihin. Esitutkinnan mukaan pääepäilty on toiminut pääasiallisena huumeiden maahantuonnin järjestelijänä Suomeen.

– Hän oli epäilyksen mukaan yhteyshenkilönä huumeiden lähettäjiin Saksassa. Hän on esitutkinnan mukaan huolehtinut lisäksi maksujen maksamisesta Saksaan, Räty sanoo.

Suomen-haaran oikeuskäsittely alkaa siis vajaan kahden viikon kuluttua, mutta Saksan poliisi teki vasta tänään torstaina oman iskunsa Saksan päässä. Rädyn mukaan Saksan poliisi on ottanut tänä aamuna kiinni seitsemän epäiltyä huumausainerikoksista. Osa heistä kuuluu Conquistadors MC Cuxhaven-jengiin.

Saksan poliisi teki myös yksitoista kotietsintää epäiltyjen hallinnoimiin tiloihin sekä kahteen kerhotilaan. Alustavan tiedon mukaan kotietsinnöissä on löytynyt ainakin joitain ”asiaan liittyviä todisteita”.

Etelä-Pohjanmaan suurin huumevyyhti

- Huumevyyhti lähti purkautumaan Jurvassa viime vuoden kesäkuussa.

- Poliisi epäilee, että Saksasta Suomeen on tuotu neljällä eri kerralla noin 25 kiloa amfetamiinia.

- Suomessa eri rikoksista syytetään yhteensä 21 ihmistä. Päärikosnimike on törkeä huumausainerikos. Asian käsittely alkaa Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa 1. helmikuuta.

- Pohjanmaan poliisilaitoksen vastuulla oli tutkia amfetamiinin levityskuvio Pohjanmaalla. Keskusrikospoliisi hoiti jutun kansainvälisen osuuden yhteistyössä Saksan ja Ruotsin viranomaisten kanssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Virkamiehet Espoon kustannuksella Torontossa World Cupin aikaan – valtuuston puheenjohtajalta tiukka kuittaus

  3. 3

    Pitkä ennuste Yhdysvalloista: Suomeen tulossa keskivertoa lämpimämpi talvi

  4. 4

    Norjan pääministeri: päätös Haltin huipun lahjoittamisesta Suomelle tehdään pian

  5. 5

    Moni sairastaa äkkikuolemia aiheuttavaa tautia tietämättään – 5 tärkeää faktaa sepelvaltimotaudista

  6. 6

    Ajatko 20000 km vuodessa? Laskelmat julki: näin paljon autoilusi kallistuu ensi vuonna

  7. 7

    Italiasta tullaan Suomeen nyt ruoan perässä – suomalaiselle itsestäänselvä asia jaksaa ällistyttää

  8. 8

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  9. 9

    Valtava hyökkäys käynnistyi Aleppossa: lennokkivideo paljastaa pommitusten järkyttävän tuhovoiman

  10. 10

    MH17-lennon alasampumista selvittävä ryhmä kertoo Suomen avustuksella saaduista tutkimustuloksista – katso suora lähetys ISTV:stä klo 14

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  3. 3

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  4. 4

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  5. 5

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  6. 6

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  7. 7

    Kuvat: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  8. 8

    Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

  9. 9

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  10. 10

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  3. 3

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  4. 4

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  7. 7

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  8. 8

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Virkamiehet Espoon kustannuksella Torontossa World Cupin aikaan – valtuuston puheenjohtajalta tiukka kuittaus

  3. 3

    Pitkä ennuste Yhdysvalloista: Suomeen tulossa keskivertoa lämpimämpi talvi

  4. 4

    Norjan pääministeri: päätös Haltin huipun lahjoittamisesta Suomelle tehdään pian

  5. 5

    Moni sairastaa äkkikuolemia aiheuttavaa tautia tietämättään – 5 tärkeää faktaa sepelvaltimotaudista

  6. Näytä lisää