Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uutuuskirja paljastaa: Väyrysen pyrky ulkoministeriksi sai nolon lopun

Politiikka
Euroedustaja Paavo Väyrynen paljastaa uutuuskirjassaan, miten ankarasti hän pommitti Juha Sipilää sähköposteilla kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Väyrynen varoitti Sipilää porvarihallituksen vaaroista ja tarjosi itseään ministeriksi.
Pesäeron keskustaan tehneen Paavo Väyrysen uutuuskirja Eihän tässä näin pitänyt käydä (Paasilinna) paljastaa, miten Väyrynen pommitti keskustan puheenjohtajaa Juha Sipilää hallitusneuvottelujen aikana herkeämättä kymmenillä sähköposteilla.

Viesteissään Väyrynen mm. varoitti Sipilää muodostamasta porvarihallitusta. Väyrysen mukaan paras hallitusvaihtoehto olisi ollut keskustan, perussuomalaisten ja Sdp:n muodostama koalitio.

– Toistan vielä tässäkin, että en haluaisi kokoomusta hallitukseen. Jos Sdp ei tule mukaan, kannatan kahden suuren (keskusta, ps) ja kahden pienen (rkp, kd) hallitusta. Se olisi sisäisesti hyvin toimintakykyinen. Niukkakin enemmistö riittää, kun oppositio on hajanainen, Väyrynen kirjoitti Sipilälle pian vaalien jälkeen.

(Katso yllä olevalta videolta kooste Väyrysen maanantaisesta tiedotustilaisuudesta. Väyryseltä muun muassa kysyttiin, aikooko hän liittyä perussuomalaisiin.)

Väyrynen ohjeisti Sipilää linjaamalla, että keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen yhteinen hallitus, joka lopulta toteutui, olisi vasta kolmanneksi paras vaihtoehto.

– Tässä vaihtoehdossa kokoomukselle ei tulisi antaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä tehtäviä. Ulkoministeriön johtoon tulisi kai Soini, ja meidän tulisi saada UM:ssä jokin muu tehtävä, Väyrynen kirjoitti Sipilälle.

– Näköpiirissä olevista hallitusratkaisuista pidän parhaimpana keskustan, ps:n ja Sdp:n koalitiota. Ongelmana olisi Sdp:n hajanaisuus, mikä vaikeuttaisi yhteistyötä. Tässä vaihtoehdossa valtiovarainministeriksi pitäisi saada Timo Soini ja ulkoministeriksi Erkki Tuomioja. Keskustan tulisi saada muu tehtävä ulkoministeriössä, Väyrynen jatkoi.

Suuri halu ministeriksi

Viestittelyssään Sipilälle Väyrynen totesi, että hänen oma tilanteesta on ”pulmallinen.” Halu ministeriksi oli suuri. Kirjaa lukiessa syntyy vaikutelma, että Väyrynen halusi Sipilältä edes pienen merkin mahdollisuuksistaan nousta hallitukseen. Vaalissa euroedustaja Väyrynen nousi eduskuntaan, mutta hän oli asettanut ministeriyden ehdoksi ottaa eduskuntapaikka vastaan. Alkoi olla kiire.

Sipilä kuitenkin vastaili Väyrysen viesteihin satunnaisesti. Väyrynen kuvaa yhteydenpitoa ”yksipuoliseksi.”

Väyrynen kuvaa kirjassaan peittelemättä, miten kova halu hänellä oli ministeriksi. Eikä miksi tahansa ministeriksi vaan ulkoministeriksi. Väyrynen kuvaa Sipilälle lähettämissään sähköposteissa, miten juuri hän olisi ollut sopiva valinta ulkoministeriksi.

Väyrynen lähestyi Sipilää sähköpostilla taas kerran 26. huhtikuuta.

– Kuten jo tiedätkin, toivon pääseväni ulkoministeriksi. Jos meille tulee muu tehtävä UM:ssä, olen siitäkin kiinnostunut. Tarvitset joka tapauksessa joukkueeseen UM:ssä työskentelevän ministerin, joka seuraa koko ministeriön asioita. Hoitaisin tämän tontin varmoin ottein ja tukisin Sinun johtajuuttasi myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, Väyrynen kirjoitti.

Samassa viestissä Väyrynen kehui itseään Sipilälle estoitta ja muisti myös arvostella muita mahdollisia ehdokkaita.

– Paljon minua on vuosikymmenten varrella parjattu ja monia ajojahteja olen joutunut kokemaan, mutta työtäni ulkoministeriön johdossa ei ole juuri moitittu – päinvastoin. Kritiikkiä tulee niiltä, jotka ovat politiikan linjasta eri mieltä. Ulkoministeriön johtoon on tarjoiltu myös Olli Rehniä. Hän on kyllä hoitanut monia kansainvälisiä tehtäviä, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokemus häneltä puuttuu. Tässä suhteessa hän on samassa asemassa kuin Alexander Stubb keväällä 2008. Poliittisesti nämä miehet ovat lähellä toisiaan.

Väyrynen lähestyi Sipilää ministerihaaveissaan myös 7. toukokuuta.

– Sinun on ehkä hyvä tietää, mitä minun tulostani valtioneuvostoon seuraisi. Ottaisin erityisavustajakseni (poliittiseksi sihteerikseni) Mikko Kärnän. Paikka olisi hänelle jopa parempi kuin asema aloittavana kansanedustajana. Tilalleni Euroopan parlamenttiin tulisi Elsi Katainen. Hän on julkisuudessa kiistänyt kiinnostuksensa, mutta sanonut minulle pariinkin kertaan, että pidän häntä jännityksessä. Itä-Suomi saisi jälleen oman mepin, minkä puolesta alueen järjestöväki vaaleissa kovasti ponnisteli. Eduskuntaan nousisi Eero Reijonen, Väyrynen viestitti Sipilälle.

– Sovin parhaimmin ulkoministeriksi. Niissä hommissa on yleensä 60−70-vuotiaita kokeneita poliitikkoja (Lavrov on 65-vuotias, Kerry yli 70). Muukin tehtävä ulkoministeriössä toki kiinnostaa, hän lisäsi.


”Porvarihallitus paha strateginen virhe”

Sipilä päätyi kuitenkin Väyrysen kammoamaan porvaripohjaan. Kun valinta oli tehty, Väyrysellä oli taas asiaa Sipilälle.

– Toivottavasti joskus kerrot, miksi kuitenkin päädyit porvaripohjaan, Väyrynen kirjoitti.

Tällä kertaa vastaus tuli.

– Juha vastasi illalla, että 102 (keskusta, ps, kd, rkp) arvioitiin liian ohueksi ja haavoittuvaksi pohjaksi käytännön työssä. Viime kaudella tuli useampi tasapelitilanne.

Väyrynen ihmettelee viestissään Sipilälle sitä, miten tämä muutti mielensä kesken prosessin.

– Vielä eilisaamuna kirjoitit vastauksena viestiini: ”Tuo on hyvä perustelu ja pohja on kiehtova. Ainoana huolettaa marginaalinen enemmistö, mikä tuotti jatkuvasti viime kaudellakin tasapeliäänestyksiä. Saadaan varmaan toimimaan. Käymme ryhmässä läpi, tämä on se toinen vaihtoehto, kuului Sipilän vastaus.

Väyrynen viestitti Sipilälle, että porvarihallituksen muodostaminen oli paha ”strateginen virhe”.

– Asetelma on samankaltainen kuin vaalikaudella 1991−1995. Sdp vetäytyi vaalitappion jälkeen oppositioon, voitti vuoden 1994 presidentinvaalit ja sai vuoden 1995 eduskuntavaaleissa 19 lisäpaikkaa. Syntyi kahden perättäisen vaalikauden sinipuna. Kun Kokoomus on hallituksessa, sen tekemät leikkaukset ja työelämäuudistukset leimautuvat kovaksi oikeistopolitiikaksi. Vastassa on vasemmiston ja vihreiden yhteisrintama, joka rakentaa vastakkainasettelua nimenomaan kokoomuksen kanssa. Hallituksessa Kokoomus vaikeuttaa aluepolitiikan suunnanmuutosta, biotalouteen siirtymistä ja maakuntahallinnon kehittämistä. Vyörytys on jo alkanut, Väyrynen opasti Sipilää.

Väärin päätetty

Väyrynen ei peitellyt pettymystään hallituspohjasta. Hän valitti viestissään Sipilälle suoraan sitä, että keskustan puoluehallituksen ja työvaliokunnan jäsenyys ei antanut hänelle vaikuttamisen mahdollisuutta hallituspohjaan, koska nämä puolue-elimet olivat ratkaisuvaiheista kokonaan sivussa.

Väyrysellä lienee jo tässä kohtaa ollut vahva käsitys siitä, että ministerijuhna oli hänen osaltaan pyyhältänyt ohi, vaikka edessä olivat vielä hallitusneuvottelut, puolueiden salkkujako ja ministerinimitykset.

– On selvää, että Ollilla (Rehn) on eduskuntaryhmässä ylivoimainen kannatus ulkoministeriksi. Ryhmässä on paljon jäseniä, jotka kannattavat häntä aatteellisista ja linjasyistä. Ne, jotka haluavat itse päästä ministeriksi, kannattavat Ollia, jotta hän ei olisi kilpailemassa muista paikoista. Julkisuuspelikin on saattanut vaikuttaa. Puolueen jäsenistön keskuudessa mielialat ovat toisenlaiset. Mikähän oli Suomenmaan viime vuoden lopulla puoluevaltuuston jäsenille tekemän mielipidemittauksen tulos? Sitä ei julkistettu. Luotan kuitenkin edelleen siihen, että teet valinnat pätevyyden ja kokemuksen perusteella, Väyrynen vuodatti Sipilälle.

Salkkujako puolueiden kesken ratkesi 27. toukokuuta.

– Hieman ennen sen julkistamista Juha lähetti minulle luottamuksellisen tekstiviestin, jossa hän totesi, että ulkoministerin paikka oli meidän vielä eilen, mutta Soini halusikin sen lopulta itselleen, Väyrynen kirjoittaa.

Keskustaministereiden valintakokousta Väyrynen kuvaa ”erikoiseksi”.

– Juha esitti listansa suoraan kokoukselle. Heti aluksi hän ilmoitti keskeiseksi valintaperusteeksi sen, että kaikkien ministereiden tuli olla pääministeriä nuorempia. Juhan aikaisemmin korostamilla pätevyydellä ja kokemuksella ei ollutkaan merkitystä. Ministerilistalle tuli vain puolueen liberaalisiiven edustajia. Joku vanhempi kansanedustaja tokaisikin kokouksen jälkeen, ettei hallitusryhmään tullut yhtään ”kepulaista”.

Ovi sulkeutuu lopullisesti

Väyrynen kirjoittaa, että hänen oma kohtalonsa oli ratkennut ennakkoon, kun keskustalle ei tullut mitään tehtävää ulkoministeriössä.

– Kokouksessa kävi ilmi, että Juha ei olisi ehdottanut minua ministeriksi siinäkään tapauksessa, että meille olisi tullut ulkoministerin paikka. Siihen hänen ehdokkaansa olisi ollut Olli Rehn.

Hallituksen nimittämisen jälkeen Väyrynen kirjoitti paljon huomiota saaneen bloginsa ”Tappio ulkopolitiikalle, voitto näyttämötaiteelle.”

– Esitin siinä muun muassa, että olisi harkittava puolueen sääntöjen muuttamista siten, että jäsenistöä edustavan puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan asemaa hallitusratkaisua tehtäessä vahvistettaisiin. Ei johtanut tämäkään ehdotus mihinkään. Ulkopuolelta hallituksen linjaan oli mahdotonta vaikuttaa, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen piti tiiviisti yhteyttä Sipilään vielä senkin jälkeen, kun Sipilästä oli tullut pääministeri ja hallitus oli aloittanut toimintansa. Väyrysen mukaan hän ei kuitenkaan saanut vastakaikua näkemyksilleen. Tänään Väyrynen ilmoitti turhautuneensa koko systeemiin ja jättäytyvänsä sivuun keskustan puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan työstä, koska hän ei koe voivansa enää vaikuttaa Suomen linjaan keskustan kautta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Kaksi avaruusturistia haluaa lentää kuun ympäri – SpaceX suostui ja otti jo takuumaksun vastaan

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää