Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

10:lle syytteet törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä – kuljettivat ihmisiä autoilla ja laivoilla Suomeen

Pakolaiskriisi
Suomen yhdestä suurimmasta ihmisten salakuljetusvyyhdistä on nostettu syytteet.
Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Väätäinen kertoo Ilta-Sanomille, että kymmentä ihmistä syytetään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja yhtä syytetään perusmuotoisesta laittomasta maahantulon järjestämisestä.

Väätäinen nosti syytteet tänään torstaina. Syytetyt ovat irakilaistaustaisia miehiä.

– Tämän enempää en voi asiaa kommentoida. Asia tulee sitten julkiseksi, kun sitä ruvetaan käsittelemään, Väätäinen sanoo.

Asian käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa 18. helmikuuta.

Suomenlahden merivartioston tekemän esitutkinnan mukaan 68 ihmistä salakuljetettiin vuoden 2014 lokakuun ja viime vuoden syyskuun välisenä aikana Suomeen. Esitutkinnan mukaan rikoksesta epäillyt henkilöt kuljettivat irakilaismiehiä henkilöautoilla Itävallasta Ruotsiin, josta matka jatkui autoilla Tornion kautta Suomeen tai laivoilla Turkuun sekä Helsinkiin.

Suomeen tulon jälkeen salakuljetetut ihmiset ovat hakeneet turvapaikkaa eri puolilta Suomea.

Esitutkinnan mukaan salakuljetettu ihminen joutui maksamaan matkastaan tuhansia euroja.

Katso videolta, kuinka jälleen uusi pakolaisryhmä saapui Kreikan Lesbos-saarelle tiistaina. Kreikan edustalla parikymmentä Eurooppaan pyrkijää on hukkunut kahden viime päivän aikana, kertoo Kreikan rannikkovartiosto.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  5. 5

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti nousee 23 miljoonaan euroon

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  10. 10

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  5. 5

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  6. Näytä lisää