Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Toimitusjohtajan outo kuolema: yhtiökumppani järkyttyi

Kuolleen toimitusjohtajan yhtiökumppani kertoo, että yhtiön pääomistajan ja toimitusjohtajan kuolema viime juhannuksena oli kova paikka. Liiketoiminnan jatkuvuuden eteen on jouduttu tekemään lujasti töitä.
– Olemme taistelleet sen eteen, että toiminta on saatu turvattua, ja siinä on uskoakseni onnistuttu aika hyvin. Lisääkin kauppaa käydään. Ala on muutenkin piristymään päin muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen, yhtiökumppani kertoo.

51-vuotiaan toimitusjohtajan kuolemaan liittyvä henkirikosepäily on poliisin mukaan poikkeuksellinen. Yrittäjämiehen murhasta epäillään hänen 46-vuotiasta vaimoaan. Vaimo vangittiin yli seitsemän kuukautta miehen kuoleman jälkeen.

Murhaepäilyn esiintulon ajoitus on yhtiökumppanin mukaan yritykselle erittäin huono, sillä juuri nyt on paljon uusia urakoita alkamassa.

– Meillä on nyt paljon uutta vireillä, uusien urakoiden kanssa ponnistelemme. Olemme rekrytoineet lisää väkeäkin.

Yhtiöllä on nyt kymmenkunta omaa työntekijää, mutta aliurakoitsijoiden kautta projektit työllistävät kymmeniä.

Laivanrakennusalalla toimiva yhtiö on toteuttanut sisustusratkaisuja muun muassa useisiin maailman valtameriä kyntäviin loistoristeilijöihin.

MURHASTA epäiltynä vangittu leski on miehensä kuoleman jälkeen toiminut hallituksen puheenjohtajana ja edustanut yhtiökokouksessa nykyistä pääomistajaa eli vainajan perikuntaa.

Yhtiökumppanin mukaan nainen ei kuitenkaan ole käytännössä osallistunut yhtiön johtamiseen, eikä rikosepäily suoraan vaikuta yhtiön toimintaan.

Miehen kuoleman jälkeen yhtiöstä ei ole kumppanin mukaan myöskään nostettu ulos osinkoja, joista lesken johtama yhtiökokous heinäkuussa päätti.

YHTIÖKUMPPANI kertoo, että kuolema oli hänelle suuri järkytys myös henkilökohtaisella tasolla.

– Meillä on pitkä historia. Tutustuimme työn kautta vuonna 1992 ja perustimme yrityksen yhdessä vuonna 1999. Tämä on valtava takaisku ja traaginen menetys. Hän oli pitkäaikainen ystävä ja yhtiökumppani. Kaikin puolin surullista.

Tällainen on jutun tausta

46-vuotiasta opettajanaista epäillään 51-vuotiaan toimitusjohtajamiehensä murhasta. Nainen vangittiin teosta todennäköisin syin epäiltynä perjantaina 22.1. Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan poliisi epäilee tekoa murhaksi epäillyn suunnitelmallisuuden takia. Tekopaikka on poliisin mukaan ”Forssan seudulla”.

Vangitsemispäätöksessä epäillyn murhan tekoajaksi on merkitty viime juhannusaatto. Yrittäjämies ei menehtynyt juhannusaattona vaan vasta muutamia päiviä myöhemmin sairaalassa. Tapaus tuli poliisin tietoon aluksi normaalina kuolemansyyn selvittämisenä. Epäily henkirikoksesta heräsi oikeuslääketieteellisten tutkimusten takia.

Poliisi ei tiistaina ottanut kantaa epäiltyyn tekotapaan.

Poliisi tiedottaa tutkivansa ”mahdollista henkirikosta” ja asian vuoksi on ehditty kuulla jo useita henkilöitä.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan pariskunnalla oli avioeroprosessi meneillään. Nainen oli hakenut avioeroa viime helmikuussa ja pyytänyt, että pariskunta tuomitaan avioeroon harkinta-ajan jälkeen. Pariskunnalla ei ollut avioehtoa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

  5. 5

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  6. 6

    Timo Soini WSJ:lle: Jos Suomea vastaan hyökätään, taistelemme niin he***tisti

  7. 7

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  8. 8

    Meksikolaisessa lomakohteessa sattuneessa ammuskelussa kuollut ainakin 5 – uhrien joukossa ulkomaalaisia

  9. 9

    Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

  10. 10

    Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  8. 8

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

  5. 5

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  6. Näytä lisää