Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Eikö lapsenmielisempi toteutus olisi riittänyt?

Kommentti
Vanhempienkin mielissä ovat varmasti sairaan lapsensa kanssa sairaalassa ollessa enimmäkseen muut asiat kuin taide, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Katariina Karjalainen.
Vietin varhaislapsuudessani 1990-luvun alussa monta yötä sairaalahoidossa. Tarkin yksityiskohta, joka mieleeni on noilta reissuilta jäänyt, oli ilo siitä, että sairaalassa sai katsoa videolta sellaisia Muumi-jaksoja, joita ei kotona ollut nauhalla.

Mieleeni ovat piirtyneet myös sairaalan käytävien lasiovissa olleet värikkäät teippaukset ja käytävien seinien maalaukset. Eivät ne suurta taidetta olleet, mutta perhosista, kukista ja auringoista pystyi aistimaan, että tämä paikka on lapsia varten ja täällä olen turvallisissa käsissä.

Ylivoimaisesti suurin ilo kuitenkin oli, kun läheiset olivat läsnä. Vanhempienkin mielissä ovat varmasti sairaan lapsensa kanssa sairaalassa ollessa enimmäkseen muut asiat kuin taide, vaikka äitini muistaakin samat kuvat sairaalan käytäviltä kuin minäkin.

Ylivoimaisesti suurin ilo kuitenkin oli, kun läheiset olivat läsnä.

Veikko Hirvimäen Kalajuttu, joka nykyisin myöskin kohu-Kiiskenä tunnetaan, ei ole suinkaan ainoa taideteos Helsingin uudessa lastensairaalassa.

Sairaalan kerroksissa näkyvät muun muassa Tove Janssonin Muumi-tarinat. Rakennuttajasäätiön puheenjohtaja Anne Berner sanoi tosin syksyllä Helsingin Sanomissa, ettei Muumipapan tuttua hahmoa tulla kuitenkaan näkemään vessan ovessa.

Vaikka 20 000 euron Kiiski tai muu taide, jota sairaalaan tulee miljoonan euron edestä, ei ole pois lasten saamasta hoidosta, tulee väistämättä miettineeksi, eikö vähän lapsenmielisempi ja yksinkertaisempi toteutus kirkkaine väreineen ja selkeine muotoineen olisi riittänyt?

Sekä lapselle että vanhemmille on kuitenkin lopulta tärkeintä, että pieni potilas on sairaalassa turvallisissa käsissä ja erityisesti lapsen näkökulmasta mahdollisimman mukavassa ympäristössä.

Vaikka taidetta tuodaankin yhä enemmän julkisiin tiloihin, olisi paljon parjattu Kiiski saattanut saada ansaitsemaansa arvostusta huomattavasti enemmän jossain muualla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    3. 3

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    6. 6

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Poliisin virka-aseissa havaittu virhetoiminto – yli 2000 asetta kerätään huoltoon

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    3. 3

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    6. Näytä lisää