Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Epäily: Mies kavalsi 100-vuotiailta isovanhemmiltaan jopa 80 000 euroa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi noin 40-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä kavalluksesta viime perjantaina.
Tutkinnanjohtaja, komisario Jari-Matti Marttala kertoo Pohjanmaan poliisista Ilta-Sanomille, että miehen epäillään kavaltaneen noin 100-vuotiailta isovanhemmiltaan 50 000-80 000 euroa.

Epäilty rikos tapahtui Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa Kurikan kaupungissa vuosien 2014–2015 välisenä aikana.

Mies toimi noin satavuotiaiden isovanhempiensa edunvalvojana. Miehellä oli pääsy isovanhempiensa tileille, ja hän on epäilyksen mukaan siirtänyt varoja luvattomasti itselleen.

– Meidän arvio on, että summa on 50 000-80 000 euroa.

– Hänellä on ollut oikeus käyttää tilin varoja, mutta hän on epäilyksen mukaan ylittänyt valtuutensa, Jari-Matti Marttala selvittää.

Epäilty rikos alkoi paljastua miehen tekemistä laiminlyönneistä.

– Ei oltu niitä hoidettu niitä velvoitteita, mitä edunvalvojan olisi pitänyt hoitaa. On ollut esimerkiksi laskuja rästissä, Marttala sanoo.

Isovanhemmille tuli uusi edunvalvoja, joka ryhtyi selvittämään asiaa. Hän teki asiasta lopulta poliisille rikosilmoituksen.

Mies on ”myötävaikuttanut” asian selvittämistä poliisikuulusteluissa.

– Hän kiisti alkuun (teon), mutta on sitten myöhemmin myötämielisesti selvittänyt, mitä on tapahtunut, Marttala toteaa.

Motiivina on ollut miehen taloudellinen tilanne.

– Meillä on olettamuksena, että (miehen) oma taloudellinen tilanne on ollut tiukka, Marttala selvittää.

Mahdollinen syyte on nostettava maaliskuun loppuun mennessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  5. 5

    MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

  6. 6

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  7. 7

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  8. 8

    Conan O’Brien mukana Oslon Nobel-tilaisuudessa – ilveili ja otti kännykällään selfien yleisössä

  9. 9

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  10. 10

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  10. 10

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  5. 5

    MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

  6. Näytä lisää