Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ex-ministeri puolustaa kohuttua Caruna-kauppaa – ”Miten tilanne olisi muka toisenlainen?”

Caruna-kohu
Entinen omistajaohjausministeri Heidi Hautala puolustaa edelleen kohun synnyttänyttä Caruna-kauppaa.
Vuonna 2013 omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä toiminut Heidi Hautala (vihr) puolustaa edelleen kohuttua kauppaa, jossa valtion enemmistöomisteisen Fortumin sähköverkkoyhtiö kaupattiin ulkomaisille sijoittajille. Hautala sanoo pitävänsä kauppaa viime päivien keskustelusta huolimatta edelleen hyvänä päätöksenä.

Caruna on ilmoittanut asiakkaille rajuista hinnankorotuksista sähkönsiirtohintoihin. Oheisella videolla espoolainen pientaloasuja kertoo tyrmistyneensä Carunan aikeista.

– Ei tilanne olisi juurikaan toisenlainen, jos pörssiyhtiö Fortum pitäisi jakeluverkkoa edelleen hallussaan, ministerin tehtävät ennen kaupan toteutumista jättänyt Hautala sanoo Ilta-Sanomille.

– Huoltovarmuuden ja hinnoittelun kannalta ei ole tapahtunut mitään muutosta. Mielestäni pitää kysyä niitä, joiden mielestä oli virhe antaa Fortumin myydä sähköverkkonsa, että miten se tilanne olisi muka toisenlainen ilman kauppaa, Hautala toteaa.

Investointitarve oli tiedossa

Valtion enemmistöomisteinen energiayhtiö Fortum myi Suomen sähkönsiirrosta vastaavan yhtiönsä alkuvuonna 2014. Valtaosa omistuksesta päätyi australialaisen First State Investmentsin ja kanadalaisen Borealis Infrastructuresin haltuun 2,55 miljardin euron kauppahinnalla. 20 prosentin siivu jäi suomalaisille eläkeyhtiöille.

– Oli valitettavaa, ettei Suomesta saatu enempää omistajapohjaa, joka olisi ollut luotettava ja toiminut kansallisen edun mukaisesti. Mutta Suomi on pääomaköyhä maa.

Kohu syntyi, kun maan suurin sähkönjakelija Caruna kertoi nostavansa siirtohintojaan kerralla keskimäärin 27 prosentilla. Samaan aikaan selvisi, että Alankomaissa sijaitsevan holdingyhtiön kautta toimintaansa pyörittävä yhtiö on maksanut yli 50 miljoonan euron liikevoitostaan Suomessa veroa vain 1,6 prosenttia eli alle miljoonan.

Carunan johto perusteli hurjia korotuksia tulossa olevilla investoinneilla. Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) kuitenkin vaati monopoliasemassa olevan yhtiön tekemistä korotuksista selvitystä ja pääministeri Juha Sipilä (kesk) tuomitsi yhtiön verokikkailun ”vastenmielisenä”.

Myös Hautala sanoo pitävänsä kerralla tehtävää hinnankorotusta liian suurena mutta sanoo, että paine sähkön siirtohintojen korotukseen oli selvillä jo ennen verkon myyntiä.

– Sähkömarkkinoilla on pakko tehdä tiettyjä investointeja, jotka olivat hyvin tiedossa jo silloin valmisteluvaiheessa. Tiedettiin että ne tulevat vaikuttamaan hintoihin. Toki vastustan tällaista jättikorotusta, ei näin asiakkaita voi kohdella. Toivon että asiaan puututaan.

Arhinmäki ainoa vastustaja

Silloisessa kuuden puolueen hallituksessa sähköverkon myyntiä vastusti ainoastaan vasemmistoliiton puheenjohtaja ja silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, jonka mukaan kauppa runnottiin hätäisesti läpi talouspoliittisessa ministerivaliokunnan joulukuussa 2013 pidetyssä kokouksessa. Ministerivaliokuntaa johti pääministeri Jyrki Katainen (kok), ja mukana olivat hallituspuolueiden puheenjohtajien muodostaman ”sixpackin” lisäksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok), työministeri Lauri Ihalainen (sd) sekä myyntiasian esitellyt omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto (vihr).

Hautala kiistää, että sähköverkon myyntiä olisi valmisteltu salassa, sillä asiasta käytiin pitkin syksyä keskustelua eduskunnassa.

– Asia ei ollut yllättävä, mutta talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan tuomisesta ei ollut hallituksen sisällä mitään etukäteiskeskustelua, ainakaan sellaista jossa olisin ollut mukana, Arhinmäki vastaa.

Asian ilmestyttyä aamulla esityslistalle Arhinmäki kertoo kysyneensä, koska asiasta oli tarkoitus tehdä päätös.

– Vastaus oli että nyt, kaupat tehdään tänään. Suhtauduin siihen erittäin kriittisesti, ja silloin ministerivaliokunnassa oli muitakin kriittisiä ääniä.

Arhinmäen mukaan asian käsittelyä jatkettiin lopulta parin tunnin tauon jälkeen ylimääräisessä kokouksessa.

– Siellä päätettiin, että sähköverkon omistaminen ei enää strategista omistusta, jonka jälkeen Fortum sai luvan tehdä kaupat. Tein kokouksessa vastaesityksen, mutta siinä vaiheessa kukaan ei sitä kannattanut.

Arhinmäki perusteli vastustustaan taloussyillä ja sillä, että kaupan seurauksena ulkomaiset sijoittavat saavuttivat sähkönsiirtomakkinoilla alueellisen monopolin.

– Sanoin että eivät nämä kanadalaiset ja australialaiset sijoittajat tule tänne hyväntekeväisyydellä verkkoja omistamaan vaan ottamaan maksimaalisen voiton.

Poliitikot syyttävät toisiaan

Syyttävä sormi on kääntynyt Fortum-kaupan siunanneisiin silloisiin ministereihin, jotka ovat väistelleet kilpaa syytöksiä. Sdp:n kansanedustaja Eero Heinäluoma väitti Yle Radio1:n Ykkösaamussa elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren vastanneen kaupan valmistelusta työ- ja elinkeinoministeriössä.

– Kyllä katson tässä ministeri Vapaavuorta, että mitähän ihmettä tässä oikein on mietitty, kun tätä asiaa on valmisteltu, Heinäluoma heitti.

Vapaavuori taas kutsui Heinäluoman syytöstä Yle Uutisten haastattelussa ”halpamaiseksi” ja heitti pallon kaupan toteutumisen aikaan omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä toimineelle Pekka Haavistolle (vihr). Haavisto siirtyi ministeriksi Heidi Hautalan jouduttua eroamaan paikalta valtion jäämurtakayhtiö Arctia Shippingiin liittyvien epäselvyyksien vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää