Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ay-liike pelkää tulevansa jälleen jyrätyksi – sopu vasta keväällä?

työmarkkinat
Ay-liike ei saanut yhtään ehdotustaan läpi koeajan ja määräaikaisten työsuhteiden osalta. Nyt se pyrkii välttämään jyräyksen paikallisessa sopimisessa.
Milloin se työmarkkinasopu tulee? Tätä kysytään ja selkeää vastausta ei saa mistään. Katso vaikka oheiselta videolta SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn tuoreet kommentit.

Yksi asia Lylyn kommenteissa tulee selväksi. Lyly haluaa neuvotella yhtä aikaa paikallisesta sopimisesta ja muista työmarkkinaratkaisuista. Syy tähän on ymmärrettävä. Ay-liike ei halua tulla uudelleen jyrätyksi.

SAK on julkisesti myöntänyt tulleensa täysin jyrätyksi uusien työntekijöiden koeaikaa ja määräaikaisia työsopimuksia käsitelleessä työryhmässä.

– Emme saaneet mitään työntekijän asemaa turvaavia elementtejä eteenpäin lakimuutoksia valmistelevassa työryhmässä, SAK:n työsuhdeasioiden päällikkö Annika Rönni-Sällinen totesi palkansaajajärjestön tiedotteessa.

Työryhmä päätyi esittämään, että jatkossa uudelle työntekijälle voisi solmia vuoden aikana kolme määräaikaista työsuhdetta ilman perusteltua syytä, kun nykyisin siihen tarvitaan perusteeksi esimerkiksi sijaisuus tai työn kausiluonteisuus.

Samalla myös koeaikaa esitetään pidennettäväksi neljästä kuukaudesta kuuteen kuukauteen. Toisin sanoen työnantaja voisi puolen vuoden ajan päättää millä hetkellä tahansa työsuhteen ja lopettaa palkanmaksun ilman irtisanomisaikaa.

Palkansaajakeskusjärjestöt ehdottivat, että työnantajalla olisi velvollisuus kertoa syy, miksi työsuhde puretaan koeajalla. Tämäkään ehdotus ei mennyt läpi työryhmässä.

Lyly niputtaa neuvottelut

Hallitus asetti joulukuussa kolmikantaisen työryhmän valmistelemaan paikallista sopimista edistävää ja henkilöstön asemaa vahvistavaa lainsäädäntöä. Työryhmän tehtävänä on valmistella yhteisesti hyväksyttävät pelisäännöt paikallisen sopimisen salliviksi määräyksiksi työajoista ja palkoista.

Työryhmän tulee laatia ehdotuksensa 15. maaliskuuta mennessä. Sen jälkeen lakiluonnos lähtee lausunnoille. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle toukokuussa 2016. Lakien on tarkoitus tulla voimaan syyskuussa 2016.

SAK:n Lyly vaatii, että paikallinen sopiminen otetaan tavalla tai toisella mukaan laajempaan työmarkkinaratkaisuun.

- Siihen on liitettävä myöskin tämän paikallisen sopimisen linjaukset. Me emme tee ratkaisuja, joissa ei ole tämä linja selvillä, Lyly linjasi maanantaina SAK:n hallituksen kokoustaessa.

Sopu vasta keväällä?

Lylyn kommenteista tuli selväksi, että SAK:lla ei ole tällä hetkellä kiire mihinkään. EK ei halua neuvotella paikallisesta sopimisesta samaan aikaan nyt neuvoteltavien säästötoimien kuten mahdollisten lomarahojen leikkausten, arkivapaiden siirtojen ja sairausloman omavastuun kanssa.

Paikallisen sopimisen työryhmän tulee antaa esityksensä reilun kuukauden päästä. Lyly totesi, että työmarkkinaneuvottelujen yhteydessä on ennenkin toiminut työryhmiä, joiden työtä työmarkkinaneuvottelijat ovat samaan aikaan ohjanneet.

Lyly kertoi työnantajien kanssa käytävien neuvottelujen edenneen suotuisasti ”Suomen-mallin” osalta kuten Lyly uutta mallia nimitti.

– Suomen-mallissa eli tässä uudessa työmarkkinamallissa, jossa kilpailulle alttiit alat määrittelisivät kustannustason, niin siinä me ollaan päästy hyvin eteenpäin, Lyly totesi toimittajille.

Jos malli otetaan käyttöön, jatkossa kaikkien suomalaisten palkkataso olisi riippuvainen Suomen vientialojen kilpailukyvystä. Jos Suomen viennillä menisi hyvin, palkkoja olisi varaa nostaa. Mutta jos vientiteollisuus ei ole jatkossakaan kilpailukykyinen, yksikään ala ei saisi lisää palkkaa.

Lylyn mukaan nyt on kysymys vain siitä, milloin uusi malli otetaan käyttöön. Työntekijät haluavat mallin käyttöön ensi vuonna ja työnantajat jo tämän vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Marja Hintikan lapset sekoittivat äitinsä ja Jennifer Lopezin takapuolet – ”Elän tällä seuraavat 30 vuotta”

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Tilanne perussuomalaisissa mutkistui: puolueesta erotettu Kiemunki jatkaa Tampereen-yhdistyksen puheenjohtajana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää