Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tikkurilan terveysasemalla sekoiteltiin vääriä kemikaaleja – 18 sai oireita myrkkykaasuista

Kloorinhaju paljasti tilanteen vaarallisuuden. Rakennuksessa oli sen tyhjennysvaiheessa yli 200 henkeä. Heistä 18 sai oireita.
Tikkurilan terveysasemalla, Vantaalla syntyi vaarallinen tilanne inhimillisestä erehdyksestä maanantaina. Astiaan oli kaadettu erehdyksessä 20 prosenttista rikkihappoa. Astiassa oli jo ennestään10 prosenttista natriumhypokloriittia. Tästä aiheutui aineiden reagoidessa vaarallista höyryä kellarissa sijaitsevaan huonetilaan.

– Kyseessä oli vaarallinen tilanne terveysaseman terapia-altaan osastolla, sillä tämän erehdyksen tuotoksena syntyi kloorikaasua. 18 ihmistä altistui höyryille. Kenellekään ei tämänhetkisen tiedon mukaan tullut vakavia vammoja, vaan kaikki pääsivät omin voimin pois paikalta, päivystävä palomestari Simo Koponen kertoo Ilta-Sanomille.

Koponen kertoo, että kello 14.04 tulleen hätäilmoituksen mukaan oli uima-altaan kemikaaleja sekoittunut erehdyksessä väärin ja siitä aiheutui käryä sisätilassa.

– Paikalle saapunut pelastuslaitoksen yksikkö tiedusteli tilanteen ja totesi tapahtuneen. Reagoinut muoviastia, joka oli erityisessä suoja-altaassa, kuljetettiin pelastuslaitoksen ulkoilmaan ja selvitettiin siihen erehdyksessä sekoittuneet aineet sekä niiden määrät, hän kertoo.

Muodostuneen aineen vaaraominaisuuksia, hävitystapaa ja paikkaa, sekä kuljetusvaatimuksia alettiin Koposen mukaan heti selvittää.

– Samanaikaisesti saimme rakennuksen sisätiloista ilmoituksia sinne levinneestä höyrystä, hän sanoo.

Höyry levisi laajalle rakennukseen

Rakennuksen suojelujohtajan mukaan hän oli ensin saanut ilmoituksen kloorinhajusta ja sen perusteella oli rakennuksen sisällä käynnistetty siirtyminen toiseen siipeen, jossa ei ollut havaittu mitään.

Myöhemmin höyry levisi laajemmalle rakennukseen ja pelastuslaitoksen ohjeistuksen perusteella koko rakennus tyhjennettiin ihmisistä, samalla paikalle hälytettiin lisää kaksi pelastuslaitoksen yksikköä ylipaineistamalla tiloja savunpoistopuhaltimilla ja avaamalla ikkunoita läpivirtauksen saamiseksi ja levinneiden höyryjen poistamiseksi. Samalla tehtiin myös toimenpiteitä kiinteistön pysäytetyn oman ilmanvaihdon käynnistämiseksi uudelleen.

Arvio rakennuksessa olleiden henkilöiden kokonaismäärästä sen tyhjennysvaiheessa on yli 200 henkeä.

– Paikalle saavuttuani tuli ensihoidon kenttäjohtajalta juuri ilmoitus useammasta altistuneesta, joiden määrä kasvoi aluksi yhdeksästä henkilöstä yhteentoista ja vielä myöhemmin kaikkiaan kahdeksaantoista oireilevaan henkilöön asti, Koponen kertoo tapahtumien kulusta.

Näiden lisäksi tuli Koposen mukaan tieto yhdestä omin voimin hoitoon hakeutuneesta.

– Pelastuslaitoksella oleva tieto altistuneiden ja oireilevien kokonaismäärästä on siis 19 henkeä. Ensiarvio paikalta on, että oireet ovat olleet pääosin lievän altistuksen luokkaa aiheuttaen yskää ja ärsytystä. Kaikki oireilevat on kuljetettu sairaalaan, lukuun ottamatta yhtä sinne itse hakeutunutta, hän painottaa.

Koponen kertoo, että vaarallisten aineiden astia on kuljetettu Ekokemille hävitettäväksi.

Pelastuslaitokselta ja ensihoidolta tehtävään osallistui molemmilta yhteensä neljä yksikköä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

  6. 6

    Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

  7. 7

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  8. 8

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  9. 9

    Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

  10. 10

    EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

  6. Näytä lisää