Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sdp jatkaa Niinistön arvostelua – ”Piirsi itsensä kertaheitolla poliittisen kartan oikeaan reunaan”

Politiikka
Demokraatti-lehden mukaan Niinistön ”henkilökohtainen purkaus” kuulosti Teemu Selänteen Twitter-viestiltä.
Johtavat demaripoliitikot, kuten puheenjohtaja Antti Rinne sekä kansanedustajat Eero Heinäluoma ja Erkki Tuomioja arvostelivat Niinistön puhetta tuoreeltaan viime viikolla. Tänään aiheeseen tarttui Sdp:n pää-äänenkannattaja Demokraatti-lehti pääkirjoituksessaan. Lehti lisäsi selvästi kierroksia Sdp:n Niinistö-kritiikkiin.

Demokraatti kirjoittaa, että presidentti Niinistöä ei voi ainakaan syyttää rohkeuden puutteesta.

– Kun puheen sanakäänteitä kuunteli, ei voinut välttyä ajatukselta, että tällä kertaa presidentin sanat olivat lähtöisin hänen omasta päästään. Avustajakuntaa tuskin oli vaivattu, sillä niin henkilökohtaiselta purkaukselta puhe kuulosti. Mieleen tuli lähinnä Teemu Selänteen kohuttu Twitter-viesti.

– Työväen presidenttinä itseään vaaleissa markkinoinut Niinistö piirsi itsensä kertaheitolla poliittisen kartan oikeaan reunaan. Ylisanoista ei meinannut tulla loppua, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ylisti Ylen uutisissa presidentin pakolaislinjauksia. Vasemmisto näytti uutiskuvien perusteella kovinkin vakavalta, Demokraatti kirjoittaa.

Lehden mukaan Niinistö päätti käyttää puheessaan ”arvojohtajan ääntä ja tuoda tolkkua pakolaiskeskusteluun.”

– Tässä tavoitteessaan hän onnistui heikosti. Puheesta jäi nimittäin mieleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia: Mitkä ovat ne eurooppalaiset arvot, joita nyt on puolustettava? Mitkä kansainväliset sopimukset kaipaavat päivittämistä?

Puheen vastenmielisin osuus oli lehden mukaan Niinistön lause, jossa hän leimasi koko pakolaisporukan onnenonkijoiksi. Pääkirjoituksessa viitataan Niinistön puheessa olleeseen kohtaan, jossa Niinistö sanoi, että ”jokainen, joka osaa sanoa sanan ’asylum’, turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen”.

– Onko turvapaikan hakeminen jotenkin halveksittava subjektiivinen oikeus? Suora kysymys tasavallan presidentti Sauli Niinistö: Ovatko kaikki ihmiset mielestänne samanarvoisia? Nyt epäilys jäi vahvasti roikkumaan ilmaan, Demokraatti haastaa Niinistöä.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi viime viikolla olevansa ensimmäistä kertaa hämmentynyt presidentti Sauli Niinistön puheesta. Rinteen mielestä puheen saattoi tulkita siten, että presidentti kehotti olemaan noudattamatta kansainvälisiä sopimuksia, mitä Rinne piti ”outona lähtökohtana”.

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kommentoi Niinistön puhetta Ylen haastattelussa niin ikään jo viime viikolla. Tuomiojan mielestä tiukasti Euroopan pakolaistilanteeseen kantaa ottanut presidentti Sauli Niinistön puhe käsitteli todellista ongelmaa.

– Siitä ei ole epäilystäkään, mutta hän antoi sellaisen kuvan, että hän nyt tuolla Hommaforumissa on sankari. En tietenkään usko, että hän sitä tarkoitti, mutta se mikä jäi sanomatta, johti nyt tämmöiseen, Tuomoja totesi Ylelle.

Entinen puhemies Eero Heinäluoma totesi heti puheen jälkeen ISTV:n haastattelussa olleensa yllättynyt Niinistön painotuksista.

– Osaa oli kyllä vaikeaa ymmärtää, mitä hän oikein ajattelee. Kohta joka itseäni vaivasi oli, että siinä tavallaan puhuttiin, että nämä kansainväliset sopimukset, myös pakolaisuuteen liittyvät, eivät toimisi, ja siinä oli vähän sellaista henkeä, että ne voitaisiin ohittaa. Sitä rohkenen epäillä, että tämä olisi oikea tie, Heinäluoma sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    4. 4

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    5. 5

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

    8. 8

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    4. 4

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    5. 5

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    6. Näytä lisää