Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Onko Europolin jahtaama Marina yhä vaalea? KRP: ”Ulkonäön muuttaminen on nopea toimenpide”

Liki kymmenen vuotta viranomaisia pakoilleesta suomalaisnaisesta Marina Cecilia Kettusesta on tullut keskusrikospoliisille vinkkejä Suomesta ja ulkomailta.
Keskusrikospoliisi on saanut vinkkejä Europolin Euroopan etsitympien listan ainoasta naisesta, suomalaisesta Marina Cecilia Kettusesta, 29. Rikoskomisario Teemu Aittamaan mukaan vinkkejä on tullut sekä Suomesta että ulkomailta.

– Vinkit eivät ole vielä toistaiseksi johtaneet kiinniottoon. Vinkit eivät ole olleet kovin konkreettisia, lähinnä sellaisia, että hänen näköisensä nainen on nähty. Olemme tarpeen mukaan välittäneet näitä viestejä niiden alueiden poliisilaitoksille, joiden alueilta vinkit ovat tulleet, Aittamaa kertoi Ilta-Sanomille.

Europolin kuvassa Kettusella on vaaleat hiukset.

– Hänen ulkonäkönsä ei välttämättä ole enää samanlainen kuin kuvassa. Ulkonäön muuttaminen esimerkiksi hiuksia värjäämällä on kohtuullisen nopea toimenpide, Aittamaa sanoi.

MARINA Kettunen on Europolin etsityimpien listalla www.eumostwanted.eu siksi, että hänen epäillään syyllistyneen petokseen maaliskuun 2004 ja heinäkuun 2005 välillä useita kertoja.

Epäillyn törkeän petoksen uhri, iäkäs mies, ehti kuolla viime lokakuussa saamatta koskaan oikeutta. Kettusen epäillään huijanneen iäkkäältä mieheltä jopa 100000 euroa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan iäkäs mies oli poikamies, mutta ei Marina Kettusen sukulainen. Hän tunsi Kettusen lapsuudesta saakka.

Kettunen ehdittiin haastaa asiasta oikeuteen 6.4.2006. Hän sai haasteen käteensä samana päivänä, kun vapautui poliisivankilasta Helsingistä. Hän oli kiinniotettuna ja pidätettynä pantattuaan lastenhoitajana kahden perheen omaisuutta Helsingissä. Näistä teoista syyteoikeus ehti vanhentua, koska näistä jutuista Kettusta ei saatu koskaan haastettua oikeuteen.

VANHUKSEN kuolema ei vaikuta epäillyn törkeän petoksen käsittelyyn.

– Iäkäs mies ehdittiin kuulla oikeudenkäynnin ulkopuolella kaiken varalta. Juttu ei vanhene vielä vuosiin, koska Kettunen saatiin haastettua kuitenkin oikeuteen, jutun syyttäjä kertoi.

Rikoskomisario Teemu Aittamaan mukaan syyteoikeus vanhenee vasta 29. heinäkuuta 2025.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  6. 6

    MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

  7. 7

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  8. 8

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  9. 9

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  10. 10

    Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  10. 10

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  6. Näytä lisää