Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Aivot – tuo elitismin merkki

Kolumni
Yle kertoi tutkijoiden havainneen, että ihmiskunnan älyllinen kehitys on pysähtynyt, ja jo vuonna 2013 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että älykkyysosamäärän nousu pysähtyi Suomessa vuonna 1997.
Tutkijat ovat olleet varovaisia kertomaan, mikä on edesauttanut sitä, että meistä on tullut idiootteja, vaikka aivo on lihas, ja jos lihasta ei käytä, siitä tulee heikko.

Kun lihas on kunnossa, jaksaa sillä tehdä enemmän asioita kuin surkastuneella lihaksella, joka juuri lähetti Instagramiin kuvan itsestään ottamassa kuvaa itsestään.

Aivoja ei kuntouteta, koska niiden käyttöä pidetään nykyään elitisminä.

Tohtoriksi väitellyt Alexander Stubb kertoo mieluummin, kuinka paljon on juossut kuin mitä on lukenut, koska tyhmyydestä on tullut normaali tila ja aivojen käyttö tulkitaan ylimielisyydeksi.

Yliopistoja uskaltavat puolustaa vain yliopistossa työskentelevät. Ideaali sivistyksestä itsearvona on hylätty, koska meillä on kehitysoptimismin kyseenalaistava Jethro Rostedt, ihmisen uusi ideaali.

Oikea ajatus on sellainen, että se mahtuu Tuomas Enbusken twiittiin; tekstiä lähiluetaan vain, jos se on Teemu Selänteen kirjoittamaa; älykäs huumori on sitä, että Paavo Väyrynen on tyhmä ja seuraavaksi Suomen siteeratuin ajattelija Hjallis Harkimo sanoo ”mä oon funtsinut”, koska kaikki muu on elitismiä.

Ei ole taide popcornia.

Elitismi on vaarallista, koska se voi vieraannuttaa äänestäjät/yleisön, jota lähtökohtaisesti pidetään vähäjärkisenä.

Niin kuin tekee mm. Helsingin Taidemuseo, jonka nimi on nykyään HAM, sillä nykyisessä taloustilanteessa humanisti ei uskalla sanoa markkinointialan ihmisille ”onpa paska idea”. HAMin mainoslause on ”Art is popcorn for the brain”, taide on popcornia aivoille.

Ja tuohon se tyhmyys tiivistyy. Ei ole taide popcornia. Taide on paljon enemmän, mutta mitä väliä, mitä taide on, kun taidemuseo päätti vääränlaisessa ylimielisyydessään, että yleisö, se on niin täynnä moukkia, että tää popcorn-vertaus, tää on hyvä, tän ne urpot tajuaa.

Ennen kuvitteellinen kohdeyleisö oli Pihtiputaan mummo, jonka älyllisiä lahjoja pidettiin sellaisina, että mummo samanaikaisesti kutoi ja söi sukkaa.

Nykykatsannossa Pihtiputaan mummo on itseään täynnä oleva, turpiin vedettävä elitisti. Hyvä kun kuoli, ja nyt me mietimme, miten miellyttää uutta kohdeyleisöämme, kuvitteellista 24-vuotiasta kaupunkilaista, joka juoksi juuri taidemuseoon, kun luuli sitä jättimäiseksi popcorn-vadiksi, hankki itselleen Enbuske-paidan, kun halusi kertoa, että ajattelee, ja äänesti Stubbia, kun luuli, että se on Paavo Nurmi.

Ei se ole niin tyhmä, ei kukaan ole. Ja jos on, mitä väliä, mitä se ymmärtää, ei siitä kannata tehdä kohdeyleisöä, koska se on muiden ihmisten halveksimista.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    7. 7

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    8. 8

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    9. 9

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    10. 10

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. Näytä lisää