Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jo 19 kuollut influenssaan, yli 100 tehohoidossa – poikkeuksellisen raju epidemia vaivaa Suomea

Influenssan vuoksi tehohoitoon on joutunut yli sata ihmistä. Myös perusterveitä ja nuoria ihmisiä on sairastunut vakavasti.
Suomessa jyllää nyt poikkeuksellisen raju sikainfluenssaepidemia, joka on vienyt koko maassa kaikenikäisiä ja myös perusterveitä ihmisiä tehohoitoon. Ainakin 19 sairaalahoidossa ollutta influenssapotilasta on kuollut.

– Meillä on tähän mennessä viisi kuolemantapausta, jotka liittyvät influenssaan. Totta kai tapauksia voi olla enemmänkin, mutta ne eivät välttämättä ole tulleet meidän tilastoihin, kertoo sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön ylilääkäri Esa Rintala Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Teho-osastohoitoa vaativia influenssapotilaita on ollut Turun yliopistollisessa keskussairaalassa 19, joiden joukossa on ollut myös lapsia. Kaiken kaikkiaan siellä on ollut influenssan vuoksi sairaalahoidossa 146 potilasta.

– Se on selkeästi enemmän kuin aikaisempina influenssakausina. Meillä oli pahimmillaan teholla kahdeksan potilasta yhtä aikaa hoidossa. Hoidossa on ollut työikäisiä ja myös perusterveitä ihmisiä. Tyypillistä on se, että potilaat eivät ole saaneet rokotusta, Rintala sanoo.

(Yllä olevalla videolla kerrotaan, miten kädet pestään oikein. Käsien huolellinen ja säännöllinen pesu on tärkeää, jotta virukset eivät leviä.)

Influenssaepidemia kuormittaa sairaaloita

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on kuollut kolme tehohoidossa ollutta influenssapotilasta, Taysin infektiolääkäri Janne Laine vahvistaa.

– Kaikilla on ollut perussairauksia taustalla. Teho-osastolla ei ole kuollut yhtään perustervettä ihmistä, Laine tarkentaa.

Taysissa on ollut yhteensä 12 potilasta tehohoidossa influenssan vuoksi. Laineen mukaan heistä suurimmalla osalla on ollut ennestään terveyttä rasittavia sairauksia.

– On se influenssakaudelle iso määrä tehohoitopotilaita. Usein influenssa vaatii aika pitkää tehohoitojaksoa. Sairaalassa on ollut melkoinen ruuhka jo kolme viikkoa. Ensiavussa on ollut kova kiire ja osastot ovat olleet täynnä, Laine kertoo.

Epidemiakausi vasta puolessavälissä

Uudellamaalla influenssaan on kuollut ainakin kahdeksan ihmistä. Tieto on viikon takaa.

– Yleinen kuolleisuus nousee Suomessa ja muissa maissa influenssakauden aikana. Kuolemia tulee myös muiden tautien vaikeutumisen vuoksi, sanoo ylilääkäri Asko Järvinen HYKS:n infektiosairauksien klinikalta.

Influenssan vuoksi tehohoidossa on tänä vuonna HUS:n sairaaloissa ollut yhteensä 70 ihmistä. Valtaosa heistä on ollut työikäisiä ja tehohoidossa on ollut myös lapsia.

– Tämä on suurin määrä tehohoitopotilaita sitten pandemiavuoden. Olemme nyt epidemian huipussa, mikä tarkoittaa puoltaväliä. Potilaita voi tulla enemmänkin, Järvinen kertoo.

Järvisen mukaan kiireisimpinä viikkoina sairaaloissa on ollut kolminkertainen määrä influenssapotilaita tavallisiin vuosiin verrattuna.

”Aikamoinen määrä potilaita”

Oulussa on tähän mennessä kuollut kaksi influenssapotilasta. Oulun yliopistollisessa sairaalassa on ollut parikymmentä ihmistä tehohoidossa influenssan vuoksi. Aikuispotilaista suurin osa on ollut 40–65-vuotiaita.

– Kyllä se minusta aikamoinen määrä on normaalivuosiin verrattuna. Potilaita voi tulla vielä lisääkin, koska epidemia ei ole vielä täysin laantunut, kertoo infektiolääkäri Pekka Ylipalosaari.

Lapin sairaanhoitopiirissä influenssaepidemia alkoi näkyä vasta viime viikolla. Tällä hetkellä sairaalahoidossa on influenssan vuoksi kymmenen potilasta. Lapissa influenssapotilaiden iät vaihtelevat pikkulapsista ikäihmisiin. Viime viikolla yksi nuori aikuinen oli sikainfluenssan vuoksi tehohoidossa.

– Yksi influenssapotilas on kuollut, mutta hänellä on ollut perussairauksia taustalla, kertoo infektioylilääkäri Markku Broas Lapin sairaanhoitopiiristä.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on tällä influenssakaudella ollut tehohoidossa yli kymmenen aikuista potilasta. Vielä eilen teho-osastolla oli viisi influenssapotilasta. Yksi lapsipotilas on siirretty Kuopiosta Helsinkiin hoitoon.

– Luku on isompi, kun lasketaan lapset mukaan. Hoidossa on tällä hetkellä yksi perusterve 50-vuotias mies ja yksi 40-vuotias perusterve nainen. Muilla on joitakin kroonisia taustalla, kuvailee tilannetta infektioylilääkäri Irma Koivula Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Muokattu otsikkoa klo 08.05

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

    3. 3

      MV-lehden Ilja Janitskinia vaaditaan vangittavaksi

    4. 4

      Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

    5. 5

      55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    6. 6

      24-vuotias urheilutähti menehtyi – samassa veneturmassa kuollutta ystävää varoitettiin viestillä etukäteen

    7. 7

      Mies ja vaimo myöhästyivät lennolta: tekivät uskomattoman typerän tempauksen – johti pidätykseen

    8. 8

      Tyly arvio Trumpista: Yhden tempun mies – sanottava loppui 40 minuutin kohdalla

    9. 9

      Herttuatar Catherine superhoikkana upeassa muotiluomuksessa – tällainen on hovin tiukka pukeutumisetiketti iltajuhliin: Asuun ei tulisi käyttää liikaa rahaa

    10. 10

      Saara Aallon nuoret X Factor -kilpailijakaunottaret poseerasivat uhkeina bikinikuvissa Simon Cowellin huvilalla – katso kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    2. 2

      Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

    3. 3

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    4. 4

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    5. 5

      Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

    6. 6

      Ihotautilääkärit – tämä puhdistusväline voi olla haitallinen

    7. 7

      HIFK jakaa kuopiolaisille ilmaisia ämpäreitä – näin KalPa vastasi

    8. 8

      Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

    9. 9

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    10. 10

      55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    2. 2

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    3. 3

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    4. 4

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    5. 5

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    6. 6

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    9. 9

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    10. 10

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

    3. 3

      MV-lehden Ilja Janitskinia vaaditaan vangittavaksi

    4. 4

      Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

    5. 5

      55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    6. Näytä lisää