Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaksivuotias poika menehtyi influenssaan Turussa – kukaan ei tiedä kuolonuhrien todellista määrää

influenssa
Kukaan ei tiedä, montako ihmistä on menehtynyt influenssaan Suomessa. THL ei kerää tietoja kuolemantapauksista.
Kaksivuotias poika menehtyi influenssaan Turun yliopistollisessa sairaalassa. Hän sairasti influenssan lisäksi bakteeritautia. Enempää sairaala ei voi kertoa yksittäisestä potilaasta.

IS kertoi aikaisemmin, että Turussa on kuollut influenssaan viisi ja koko Suomessa ainakin 19 potilasta. Turussa on kuollut pienen pojan lisäksi kaksi miestä ja kaksi naista. Vanhin influenssaan kuollut oli 80-vuotias. Turussa menehtyneistä useammalla oli muita sairauksia.

Tarkkaa kuolemantapausten määrää koko maan osalta ei tiedä kukaan. THL ei kerää tietoja influenssan aiheuttamista kuolemantapauksista.

– Kieltämättä tämä on puute, myöntää sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön ylilääkäri Esa Rintala Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Kuolemantapausten määrä selviää vain soittamalla Suomen sairaanhoitopiireihin. Tiedotusvälineet ovat näin tehneet pitääkseen kansalaiset ajan tasalla influenssan aiheuttamista kuolemantapauksista.

HUS:n infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen muistuttaa, että sairaanhoitopiirienkin tiedot ovat puutteellisia.

– Tilastoissa ovat vain potilaat, jotka ovat olleet sairaalahoidossa päädiagnoosina influenssa ja menehtyneet. Muualla kuin sairaalassa menehtyneiden osalta influenssaa ei ole välttämättä tunnistettu ja henkilön kuolinsyynä voi olla jokin muu sairaus, Järvinen toteaa.

Vähän lapsipotilaita

Turun infektioylilääkäri Esa Rintala rauhoittelee pienten lasten vanhempia influenssan suhteen. Turun yliopistollisessa sairaalassa vain pieni osa sairaalahoitoa vaatineista influenssapotilaista on ollut lapsia. Lisäksi tulee muistaa, että hengitysvaikeuksista kärsivät pienet lapset otetaan sairaalahoitoon huomattavasti herkemmin kuin aikuispotilaat.

Lapsia ei ole myöskään juuri joutunut tehohoitoon, vaan suurin osa tehohoitoa vaatineista potilaista on ollut aikuisia.

– Tehohoitoon joutuneista osa on ollut perusterveitä työikäisiä. Heitä on yhdistänyt se, että he eivät olleet ottaneet influenssarokotetta, Rintala huomauttaa.

Ylilääkärin mukaan influenssa on tänä vuonna voimakkain moneen vuoteen. Yleensä virukset aiheuttavat ylähengitystien tulehduksia. Mutta nyt suomalaisia vaivaava H1N1-virus eli ns. sikainfluenssa ei niinkään aiheuta ylähengitystieinfektiota vaan virus hakeutuu keuhkojen syviin osiin alahengitysteihin ja aiheuttaa siellä viruskeuhkokuumeen. Keuhkokuumeeseen liittyy hengitysvaikeus, joka voi johtaa pahimmillaan hengityskonehoitoon.

Keuhkojen tulehduksen vuoksi keuhkorakkuloihin kertyy nestettä, mikä vaikeuttaa hapen siirtymistä vereen. Ihminen hengittää tiuhaan, eikä veri silti tahdo hapettua. Vaikeimmissa tapauksissa tarvitaan hengityskonetta. Turussa menehtyneet eivät olleet hengityskoneessa vaan hoidettavana sairaalassa muutoin.

Rintala muistuttaa käsien pesun tärkeydestä ja suosittelee ottamaan influenssarokotteen.

– A-influenssa kestää vielä jonkin viikon ja sitten tulee B-influenssa, joka kestää todennäköisesti maaliskuun loppupuolelle. Jos saa rokotteen jostain, niin kannattaa sellainen ottaa, Rintala toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Aleksi Valavuori sai uuden työn: ”Hyvä ottaa happea suomalaisesta urheilusta”

    7. 7

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    8. 8

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    9. 9

      Entinen NHL:n kovanyrkki ärähti Komaroville – ”Takaisin Venäjälle naama rikkinäisenä”

    10. 10

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    8. 8

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää