Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin Suomi säästää: vammaiset -61 miljoonaa, pelastuslaitokset -48 miljoonaa...

politiikka
Kuntien kaikista säästöistä vammaisten osuus peräti 15 prosenttia.
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk) kertoi keskiviikkona, millä tavoin kuntien tehtäviä ja velvoitteita karsitaan.

Yhteensä kunnilta säästetään 400 miljoonaa euroa vuositasolla. Eniten säästetään kelpoisuusehtoja ja henkilöstörakennetta koskevia velvoitteita löysäämällä. Tämän on määrä tuoda säästöjä kunnille 90 miljoonan euron edestä vuodessa.

Toiseksi eniten säästetään vammaisilta. Vammaislainsäädännön kokonaisuudistuksella aiotaan saada 61 miljoonan euron säästöt. Näin ollen kuntien kaikista säästöistä vammaisten osuus on peräti 15 prosenttia.

Oheisella videolla hallituksen päätöksestä järkyttyneiden vammaisjärjestöjen kommentit.

Kolmanneksi suurin säästökohde, 48 miljoonaa euroa, syntyy pelastustehtävien siirrosta pian perustettaville 18 uudelle maakunnalle. Nyt pelastustoimi on järjestetty 22 alueen vastuulle.

– Pidän todennäköisenä, että jatkossa ei ole 22 aluetta. Lähtökohta on, että maakuntia tulee olemaan 18, Vehviläinen totesi tiedotustilaisuudessa.

Kunnilta on aikaisemmin jo päätetty ottaa pois sosiaali- ja terveystoimi. Tehtävät ovat siirtymässä 15 sote-alueelle. Ylen tietojen mukaan 15 sote-alueen malli on kuitenkin suurissa vaikeuksissa ja hallitus miettii vaihtoehtoja.

Ministeri Vehviläinen ei kiistänyt Ylen tietoja.

– Lähtökohta on, mitä marraskuun alussa on sovittu. Mitään uusia linjauksia ei ole tehty, Vehviläinen tyytyi toteamaan.

Hallitus ei syksyisessä sote-päätöksessään ottanut huomioon muun muassa THL:n esittämää selkeää näkemystä, että Suomeen tarvitaan 4-5 sote-aluetta. Vain yliopistosairaaloiden ympärille rakennetut sote-alueet olisivat THL:n ja monen muun tahon mukaan riittävän suuria toimimaan tehokkaasti tulevaisuudessa.

Hallituskriisiin johtaneissa sote-neuvotteluissa keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset sopivat kuitenkin 15 sote-alueen mallista, joka ei vastannut yhdenkään asiantuntijatahon suosituksia. Nyt tämä poliittinen kompromissi on Ylen tietojen mukaan törmäämässä omaan mahdottomuuteensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää