Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuusulassa liikkuu villi huhu: Osuiko jättimäinen lottopotti Jokelan vankilaan?

Lotto
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Tuusulassa huhutaan, että 14,1 miljoonan euron ennätyspotin napannut lottovoittaja olisi Jokelan vankilan vanki.
Tero Talaslahti Veikkauksen viestinnästä joutui toteamaan myös perjantaina aamupäivällä, ettei mysteerivoittajasta ole vieläkään uutta kerrottavaa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Tuusulassa liikkuu nyt huhu, jonka mukaan voittaja voisi istua Jokelan vankilassa. Huhujen mukaan vangit käyvät ostoksilla Jokelan S-marketissa ja lottorivit jätetään viereiseen Onnen kukka -kukkakauppaan, jossa voittorivi oli pelattu.

Jokelan kukkataikurit nimellä toimivan yrityksen omistaja Miia Juntunen kertoo, ettei huhu ole kantautunut vielä voittorivin myyneeseen kukkakauppaan asti, vaikka spekulaatioita toistaiseksi mysteeriksi jääneestä lottovoittajasta liikkuukin runsaasti.

– Kyllä meillä on tiedossa, että asiakkaita käy avovankilan puolelta lottoamassa. Huhuja liikkuu nyt valtoimenaan, mutta en ole tällaista vielä kuullut, Juntunen sanoo.

– Ei se siis mahdoton ajatus ole. Paljon puhutaan, onko kylältä vai ei ja missä voittaja on.

”Varmasti joku pystyy loton tekemään, jos näin haluaa”

Myöskään Jokelan vankilan apulaisjohtajan Susanna Schugk-Laulumaan korviin huhu vankilaan osuneesta lottopotista ei ole kantautunut.

– Jokelan vankilassa on avolaitososasto, josta vangit voivat poistumisluvalla kulkea kauppareissuilla. Tällaista huhua ei ole virkamiehen korviin kuitenkaan kantautunut, apulaisjohtaja toteaa.

Schugk-Laulumaa sanoo, ettei voi ottaa kantaa huhuun, mutta mahdotontakaan lottopotin osuminen avolaitososastolle ei välttämättä olisi.

– Varmasti joku pystyy poistumisluvan saatuaan loton tekemään, jos näin haluaa.

Veikkauksen Talaslahtikin sanoo, ettei ole kuullut vielä huhuja siitä, että jättipotti olisi osunut Jokelan vankilaan.

– On kuitenkin hyvin tyypillistä, että huhuja liikkuu koko ajan enemmän, kun voittajaa ei vielä tiedetä, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    4. 4

      Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    7. 7

      Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

    8. 8

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    9. 9

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    10. 10

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    4. 4

      Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. Näytä lisää