Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paavo Väyrynen joutui Kremlin mannekiiniksi

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä jaettu ahkerasti linkkiä venäjänkieliseen artikkeliin, jossa europarlamentaarikko Paavo Väyrysen väitetään tavanneen venäläisen NOD-liikkeen aktivisteja Helsingissä.
Kysymys on Venäjän kansallisesta vapautusliikkeestä, joka tunnetaan kiivaana presidentti Vladimir Putinin tukijana. Järjestö on avoimen länsivastainen, ja Venäjällä kyseistä liikettä käytetään muun muassa opposition tukahduttamiseen.

Artikkeli ja kuvakooste väitetystä tapaamisesta löytyvät NODin omilta nettisivuilta otsikolla ”NODin suomalaisten aktiivien tapaaminen ex-ulkoministeri Paavo Väyrysen kanssa”. Tekstistä käy ilmi, että konferenssiksi nimetty tilaisuus on ollut Helsingissä 17. elokuuta viime vuonna.

Artikkelin yhteydessä julkaistuissa kuvissa Väyrysen rinnalla näkyy NODin Suomen-koordinaattorina esiintyvä Olga Tshizhik-Kinnunen. Hän lähestyy ensin Väyrystä pitäen kädessään jotain paperia ja Pyhän Yrjön oranssimustaa nauhaa, jota venäläiset käyttävät nykyisin paitsi toisen maailmansodan voiton symbolina niin myös Putinin politiikan voittoisuuden merkkinä.

Hätkähdyttävin kuva seuraa tämän jälkeen. Siinä Väyrynen näyttää tutkivan jotain paperia ja pitävän kädessään aiemmin Tshizhik-Kinnusen käsissä ollutta Pyhän Yrjön nauhaa.

Väyrynen: ”Varmasti photoshoppailua”

Kun Ilta-Sanomat tiedusteli Väyryseltä maanantaina kyseisen tilaisuuden taustoista, hänen ensireaktionsa oli ihmettelevän epäuskoinen.

NOD-liikettä ja Tshizhik-Kinnusta hän ei kertonut tuntevansa, ja väite hänestä kuvattuna Yrjön nauhan kanssa sai aikaan vielä tuohtuneemman tokaisun.

– Se on kyllä varmasti photoshoppailua!

IS lähetti Väyryselle kyseisen artikkelin linkin, jonka jälkeen tapahtumien kulku alkoi selvitä.

Väyrysen mukaan kuvat on otettu Helsingissä Ostrobotnialla, kun hän käynnisti elokuussa yleisötilaisuuksien sarjan liittyen Suomen euroeroon tähtäävästä kansalaisaloitteestaan. Yleisön joukkoon sai vapaasti tulla kuka tahansa – myös kyseisen NOD-liikkeen aktivisteja.

Väyrynen muistaa, että hän sai kuvien naiselta jonkin dokumentin.

– Siellä yleisön joukossa oli tämä nainen ja hän antoi jonkin paperin. En muista, mikä paperi se oli.

Entäs tämä kuva, jossa teillä näyttää olevan Pyhän Yrjön nauha kädessänne?

– Tuo kuva on epäselvä. En tiedä, onko se edes minun kädessäni ollut, Väyrynen kummastelee.

– En ole sellaista saanut ja jos olenkin saanut, olen pannut sen roskikseen.

Lue lisää Väyrysen kummallisesta liittämisestä Kremliin tämän päivän Ilta-Sanomista tai digilehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

    4. 4

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    5. 5

      Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

    6. 6

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    7. 7

      Kommentti: Kaikki faktat tulivat nyt julki, Axl Smith – uhmakkuudelta lähti pohja

    8. 8

      K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    8. 8

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

    4. 4

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    5. 5

      Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

    6. Näytä lisää