Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhusten omaiset kertovat kotihoidon pahimmista ongelmista – ”Äiti itki lähtiessäni, että älä mene pois”

IS keräsi omaisten kertomuksia vanhusten kotihoidon pahimmista ongelmista. Ne eivät tulleet asiantuntijoille yllätyksenä.
– Surullista luettavaa, kommentoi eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin luettuaan IS:n kokoaman listan kotihoidon ongelmakohdista.

– Näitä samoja asioita me kuulemme ja tämmöinenkin kuva meille välittyy kotihoidosta. Onnistumisia toki on myös paljon. Jos kaikki menee hyvin, hoito onnistuu ja se on laadukasta. Mutta näitä surullisia tarinoita ei saisi olla yhtään.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies tekee vanhusten kotihoidon puutteista valtakunnallisen laillisuustarkastusta, jonka tarkoituksena on valvoa, että toiminta on lainmukaista ja että perusoikeudet toteutuvat. Tällä hetkellä erityisesti vanhusten yksinäisyyteen yritetään puuttua.

– Seuraamme eristämistä kotiin. Perustuslaki ei salli, että täysin ulkopuolisen avusta riippuvainen henkilö, joka ei pysty edes soittamaan apua, on yksin, Sakslin sanoo.

Kotihoidon piirissä olevat vanhukset eivät välttämättä ole enää kykeneviä poistumaan kotoaan tai soittamaan puhelimella. Ainoat sosiaaliset kontaktit päivän aikana voivat olla vain kotipalvelun muutamien minuuttien vierailut.

– Yksin asuva 89-vuotias äitimme on liikuntakyvytön. Kotipalvelu käy kuusi kertaa vuorokaudessa, mikä on heidän mukaansa ehdoton maksimi. Päivisin äiti istuu pyörätuolissa television ääressä tai makaa päivä-unilla noin neljä tuntia kerrallaan odottamassa seuraavaa käyntiä.

– Äiti itki lähtiessäni, että älä mene pois. Hän pystyi vastaamaan puhelimeen, mutta ei muistanut enää, kuinka sillä soitetaan, sanoo eräs IS:n lukija.

Muistisairaille uudet tekniset laitteet eivät aina tuo turvaa tai lisäarvoa elämään. Turvapuhelimet ja -rannekkeet saattavat olla vain lisäkulu, eikä vanhus osaa käyttää niitä tarvittaessa.

– Pyysimme äidistä kirjattuja dokumentteja. Niissä luki, että äiti löytyi usein lattialta kaatuneena. Äitini ei osannut käyttää turvaranneketta ollenkaan, eräs omainen kertoo.

Omaisten mielestä hoitajien aika ei riitä vanhusten perustarpeiden tyydyttämiseen. Aikaa saattaa olla vain kymmenen minuuttia, jossa olisi huolehdittava vanhuksen lääkkeistä, hygieniasta ja ruokailusta. Yhden kotihoitajan vuorolla saattaa olla pitkälti yli kymmenen vanhusta, jopa yli kaksikymmentä, joten jokaista käyntiä leimaa kiire.

– Äitini jätettiin yksin ruoan ääreen istumaan, vaikka hän oli niin muistisairas, ettei muistanut syödä. Hän oli samalla paikalla seuraavan kotihoitajan tullessa ja oli sotkenut ruokaa ympäriinsä.

– Jos työvuoron aikana alkaa olla 15 asiakasta, niin siitä voi laskea kuinka paljon aikaa jää yhdelle vanhukselle, kun matkat ja tauot otetaan ajasta pois.

Lue kaikki omaisten kertomukset kotihoidon ongelmakohdista päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. 6

      Suomalaisalus pelasti uppoavan laivan miehistön – päällikkö TS:ssa: ”Ilmiselvää, että menemme sinne auttamaan”

    7. 7

      Vaativat hoidot alkamassa – Palloliiton Pertti Alajan sairausloma jatkuu

    8. 8

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    9. 9

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    10. 10

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. Näytä lisää