Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Arvokuljetusiskun yksityiskohdat alkavat tarkentua: Pelastiko muutaman minuutin etumatka ryöstäjät?

Aseistautuneet ryöstäjät iskivät G4S:n rahankuljetusautoon torstaiaamuna moottoritiellä.
Tekijät ovat yhä karkuteillä, mutta tapahtumienkulku on sittemmin tarkentunut. Ilta-Sanomat listasi asiat, jotka ryöstöyrityksestä nyt tiedetään.

Isku tapahtui puolivälissä reittiä

Aseistautuneiden ryöstäjien kohde oli turvallisuusyhtiö G4S:n rahankuljetusauto. Auto oli matkalla Turusta Helsinkiin. Ryöstäjät iskivät, kun auto oli reittinsä puolivälissä Salon Suomusjärven kohdalla.

Sitä, kuinka arvokas lasti autolla oli kuljetettavanaan, ei ole tiedossa.

Kymmeniä silminnäkijöitä

Isku alkoi torstaina noin kello 8.30–8.35. Tapahtumalla oli kymmeniä silminnäkijöitä, olihan rikospaikkana moottoritie aamuruuhkan aikana.

Ryöstäjät tukkivat rahankuljetusauton tien kahdella pakettiautolla ja kuorma-autolla. Lisäksi he sytyttivät raha-auton takana henkilöauton palamaan, jotta rahakuljetus ei pääsisi peruuttamaan. Roihun tarkoituksena oli todennäköisesti myös pitää ulkopuoliset poissa paikalta.

Rahat jäivät saamatta

Vaikka ryöstäjät saivat rahankuljetusauton kuljettajan pakotettua ulos hytistään, he eivät päässeet sisälle auton tavaratilaan, missä rahat olivat. Ryöstäjät joutuivat pakenemaan paikalta tyhjin käsin.

Ryöstäjät saivat muutaman minuutin etumatkaa

Ensimmäinen hälytys tuli kello 8.40, ja poliisipartiot olivat tapahtumapaikalla kello yhdeksän jälkeen. Ryöstäjät olivat tuolloin jo poistuneet.

Ylikomisario Timo Malisen mukaan ryöstäjien etumatka poliisiin on ollut muutamien minuuttien luokkaa. Tekijöiden jäljille ei kuitenkaan päästy, vaikka heitä etsittiin tuoreeltaan myös ilmasta rajavartiolaitoksen kalustolla.

Kuusi ryöstäjää

Silminnäkijöiden havaintojen perusteella ryöstöön osallistui todennäköisesti kuusi henkilöä. Ryöstäjät olivat peittäneet kasvonsa ja pukeutuneet sinisiin haalareihin. Ainakin yksi heistä puhui suomea.

On kuitenkin mahdollista, että ryöstöön osallistui enemmänkin ihmisiä joko suunnittelijoina tai avunantajina. Ketään ei ole vielä otettu kiinni.

Kuljettaja ei loukkaantunut

Rahankuljetusautoa tulitettiin ja muun muassa sen tuulilasissa näkyy luodinreikiä. Tiedot siitä, ammuttiinko kuljettajaa kohti, ovat kuitenkin epäselviä. Kuljettaja ei kuitenkaan loukkaantunut iskun aikana, vaikka hänet pakotettiin ulos autosta.

Turkisnainen vuokrasi auton

Ryöstössä käytetyt autot olivat anastettuja tai petoksella hankittuja. Hopeanharmaa Ford Transit vuokrattiin jo viikko sitten Helsingin Herttoniemestä sijaitsevasta Ideam Oy:stä. Auton vuokrasi toimitusjohtajan mukaan ”kuusikymppinen rouva, turkislakki ja turkikset yllä”. Nainen puhui suomea ja käytti vuokrauksen yhteydessä varastettua ajokorttia henkilöllisyystodistuksenaan. Poliisi ei kommentoi, onko naista yhdistetty mitenkään rikospaikalle vai epäilläänkö hänen toimineen vain avunantajana.

Kelikamera pimeni oudosti

Isku oli ammattimaisesti suunniteltu ja viittaa vahvasti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. MTV kertoi, että lähellä Suomusjärven ryöstöpaikkaa sijainnut kelikamerakin pimeni oudosti vain hetki ennen ryöstöä ja on siitä saakka näyttänyt pelkkää lumisadetta. KRP selvittää, oliko kyseessä puhdas sattuma vai pimennettiinkö kelikamera tarkoituksella.

Jäljet päättyvät Teboilille

Ryöstäjät jatkoivat matkaansa rikospaikalta lyhyen matkan päähän Teboil Kivihovin parkkipaikalle. He jättivät sinne käyttämänsä pakettiautot ja jatkoivat matkaansa todennäköisesti kahdella tai kolmella henkilöautolla.

Juuri Teboil Kivihovin alueelta kaivataan silminnäkijähavaintoja. Tiedot voi ilmoittaa poliisille puhelimitse 040 371 3177 tai sähköpostilla tku.krp@poliisi.fi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

  2. 2

    Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

  3. 3

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  6. 6

    Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

  7. 7

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  8. 8

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  9. 9

    Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

  10. 10

    Jope Ruonansuulla yllättävä uusi tuttavuus Linnan juhlissa – ”Puhuimme lähinnä painon pudottamisesta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  10. 10

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

  2. 2

    Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

  3. 3

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  6. Näytä lisää