Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Aurinkoa luvassa alkuviikosta – torstaina säässä tapahtuu selkeä muutos

Jos vietät hiihtolomaa ensi viikolla, laduille kannattaa lähteä jo alkuviikosta. Aurinkoisen pikkupakkassään ennustetaan jatkuvan vielä muutaman päivän ajan, mutta viikonloppuna on pilvisempää.
– Varsinkin alkuviikko on poutainen. Erityisesti maanantai on suuressa osassa maata aika aurinkoinen, ja varsin kauniita ulkoilukelejä on tiedossa, kertoo päivystävä meteorologi Pauliina Kuokka Ilmatieteen laitokselta.

Korkeapaineen selänne vahvistaa ensi viikoksi otettaan Suomen yllä, mikä tietää koleita öitä ja aurinkoisia päiviä. Maanantain vastaisena yönä pakkaset voivat kiristyä maan keskiosissakin 20 asteeseen. Päivällä aurinko kuitenkin hellii ulkoilijoita, ja ilma lämpenee. Etelässä tiedossa on muutamia pakkasasteita, pohjoisessa kymmenkunta.

Maanantain jälkeen pilvet alkanevat lisääntyä etenkin maan itä- ja pohjoisosassa, ja keskiviikkona Pohjois-Suomeen ennustetaan jo pilvistä säätä. Suureen osaan maata odotetaan silti edelleen auringonpaistetta ja pikkupakkasta.

Selkeintä säämuutosta ennustetaan torstaille. Silloin korkeapaineen selänne vaikuttaa erityisesti maan pohjoisosan yllä.

– Lapissa on varmaan mukavia aurinkoisia päiviä, mutta maan etelä- ja keskiosassa on melko pilvistä. Lumisateitakin voi tulla, mutta määrät jäävät aika vähäisiksi, Kuokka kertoo.

Loppuviikkoa kohti säätyypin ennustetaan muuttuvan epävakaammaksi. Hiihtoon ja lasketteluun sopivat pikkupakkaset lämpenevät hieman viikonloppuna: varsinkin maan keskiosissa lämpötila voi nousta nollaan ja käväistä päivisin plussankin puolella. Sää on alkuviikkoa pilvisempi, ja suuressa osassa maata on sateen mahdollisuus.

– Suurin osa sateista tulee varmaan lumena, mutta aivan etelässä voi tulla paikoin räntääkin, Kuokka kertoo.

Jutun alussa olevalla videolla kerrotaan maanantain säästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. 6

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    7. 7

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    8. 8

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. Näytä lisää