Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Työmarkkinaneuvottelut: Sipilän hallituksella ei ole kuin yksi vaihtoehto

Hallituksen on pakko hyväksyä sille tarjottu yhteiskuntasopimus vähän vesitettynäkin, koska kokonaisratkaisun muut elementit ovat sen verran hyviä ja hallitus pääsee samalla ulos poliittisesta pinteestä kasvojaan menettämättä, kirjoittaa Ilta-Sanomien uutistuottaja Mika Koskinen.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus tavoitteli yhteiskuntasopimuksella viiden prosentin kilpailukykyloikkaa. Sitä se ei tule saamaan. Työmarkkinajärjestöt tarjoavat ensi vuorokauden puolella hallitukselle yhteiskuntasopimusta, jonka kilpailukykyä parantava vaikutus on 3-4 prosentin luokkaa.

Mutta hallituksella ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä työmarkkinajärjestöjen leipoma paketti. Syitä on kaksi.

Ensinnäkin neuvottelutulos tarjoillaan sille tavalla, josta se ei yksinkertaisesti voi kieltäytyä. Porkkana nimittäin ei ole huono. Yhteiskuntasopimus, vähän vajaanakin, muodostaa yhdessä maltillisen palkkaratkaisun (nollakorotukset vuodelle 2017) ja huomattavan laajan paikallisen sopimisen sallivan ratkaisun kanssa sellaisen kokonaisuuden, jolla todella on merkitystä. Iso askel paikallisessa sopimisessa merkitsee paljon enemmän kuin joku prosenttiyksikkö yhteiskuntasopimuksessa.

Toinen syy on puhtaasti poliittinen. Sipilän hallituksen kompurointikiintiö alkaa olla täysi. Hallituksen omat pakkolakiesitykset olisivat nostattaneet eduskunnassa kevään aikana sellaisen metelin, että Trio Ässällä ei energiaa olisi enää jäänyt juuri muuhun, kuten sote- ja aluehallintouudistukseen, joka on hallitukselle paljon suurempi ja poliittisesti vaikeampi hanke kuin yhteiskuntasopimus.

Lisäksi on syytä muistaa, olisiko epäsuosittu ja hallituksen kannatusta ja toimintakykyä syövä pakkolakipaketti edes täyttänyt perustuslaillisia kriteereitä. Asiaa ei ole kunnolla testattu. Suuria poliittisia ongelmia olisi sisältynyt myös hallituksen omaan, paikallista sopimista ajavaan lakihankkeeseen. Nyt hallitus voi luopua kummastakin työmarkkinoiden lakihankkeesta, ja sen se tekee suurta helpotusta tuntien. Toissa viikolla hallitus tosin jo tuli vastaan työmarkkinajärjestöjä, kun se linjasi, että työ- ja virkaehtosopimisen tie, ei lainsäädäntö, on ensisijainen tie paikallisen sopimisen neuvotteluissa, mikä vauhditti neuvotteluja tuntuvasti.

Helpotusta lisää se, että maailmantalouden ja Suomen kasvunäkymät ovat parin viimeisen kuukauden aikana heikentyneet entisestään. Joku voi tietysti kysyä, olisiko sitä näkymää vasten pitänyt tehdä vielä enemmän? Ehkä, mutta kaiken vääntämisen ja tuskan jälkeen ja yhteiskuntarauhan kannalta vastaus on, että ei.

Työmarkkinoiden suuressa kokonaisratkaisussa kaikki osapuolet joutuvat antamaan periksi. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikki saavat säilyttää kasvonsa. Jälkimmäisessä hallituksella taisi olla eniten menetettävää. Jos ja kun se sopimus sieltä nyt vihdoin ja viimein tulee, niin kulunutta sanontaa käyttäen voi kai sanoa, että ykkössijan otti Oy Suomi Ab, jossa järki voitti.

Edit 29.2. kello 7.00: lisätty virke viidennen kappaleen loppuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    5. 5

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    6. 6

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    7. 7

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    5. 5

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    6. Näytä lisää