Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nasima Razmyar ja Jani Toivola jäävät pois Ylen turvattomuusillasta

Kansanedustajat Nasima Razmyar (sd) ja Jani Toivola (vihr) jäävät pois tänään esitettävästä Ylen A2 Turvattomuus-illasta. He kirjoittivat asiasta Facebookissa.

KANSANEDUSTAJIEN Facebook-sivuillaan julkaisemissa perusteluissa todetaan, että tämän päivän A2-ilta ”ei ole asiallinen keskustelu”. Ohjelman tuottaja on eri mieltä.

Sekä Nasima Razmyar että Jani Toivola oli alun perin kutsuttu Ylen A2-iltaan ja he olivat siihen suostuneet. Keskiviikkona iltapäivällä molemmat julkaisivat lähes samaan aikaan omalla Facebook-sivullaan samansisältöisen tekstin, jossa he ilmoittavat peruvansa osallistumisensa A2-iltaan.

Heidän mukaansa A2-illan toimittajien kanssa käydyt taustakeskustelut olivat olleet hyviä ja heille oli kerrottu, että lähetys keskittyy asialliseen keskusteluun.

”Kuitenkin ohjelman lopputulos herättää ihmetystä. Ohjelman twitter-tilillä kerrotaan, kuinka keskustelun ääripäät on vihdoin saatu samaan pöytään. Vieraslista julkaistiin vasta eilen, ja mukana on muun muassa Finnish Defence Leaguen puheenjohtaja”, he kirjoittavat.

IS tavoitti A2 Turvattomuus-illan tuottajan Juha Portaankorvan. Hän on pettynyt Razmyarin ja Toivolan päätökseen.

– Meidän lähtökohta koko illassa on se, että me yritämme saada eri tavalla ajattelevien ihmisten välille jonkinlaista vuorovaikutusta. Ihmiset kun ovat kaivautuneet poteroihinsa ja rakentavalle keskustelulle on aika vähän ollut sijaa.

– He (Razmyar ja Toivola) tulkitsivat, että tämä ei palvele sitä. Minä olen tuottajana asiasta eri mieltä.

RAZMYARIN ja Toivolan mukaan avoin keskustelu maahanmuutosta ja siihen liittyvistä ongelmista ”ei ole aidosti mahdollista sellaisten henkilöiden kanssa, jotka jo lähtökohtaisesti kieltävät yhden uskontoryhmän ihmisarvon”.

He kirjoittavat, että ”rasistiset ja syrjivät liikkeet tai ideologiat eivät voi olla tasavertainen ääni muiden joukossa. Tässä vastuu kuuluu myös julkisen palvelun yleisradiolle. Journalismilla on tärkeä rooli suomalaisen yhteiskunnan rakentajana ja sen pelisääntöjen tekijänä.”

PORTAANKORVA sanoo, että A2-illassa on rasismin osalta ehdoton nollatoleranssi.

– Jos siellä tänä iltana joku alkaa rasistisesti käyttäytymään, niin me annamme siitä huomautuksen. Jos se jatkuu, niin me näytämme studion ovea.

– Yritämme pitää keskustelun sellaisena, että se ei syyttelyyn ja haukkumiseen mene.

Razmyar ja Toivola puolestaan sanovat kirjoituksessaan, että he tulevat mielellään keskustelemaan sitten, ”kun Yle järjestää asiallisen keskustelun”.

”Tämän päivän A2-ilta ei ole sellainen, eikä meistä kumpikaan valitettavasti osallistu lähetykseen”, he päättävät kirjoituksensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    4. 4

      Antti Ruuskaselle järjestetään mitaliseremonia MM-Lahdessa – KOK:n puheenjohtaja luovuttaa Lontoon keihäshopean

    5. 5

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    6. 6

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    7. 7

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    8. 8

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    9. 9

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    4. 4

      Antti Ruuskaselle järjestetään mitaliseremonia MM-Lahdessa – KOK:n puheenjohtaja luovuttaa Lontoon keihäshopean

    5. 5

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    6. Näytä lisää