Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Joutsenon teinisurma: 16-vuotiaan tytön murhasta syytetty mielentilatutkimukseen

Rikos
Etelä-Karjalan käräjäoikeus päätti tänään lähettää 19-vuotiaan miehen mielentilatutkimukseen.
19-vuotiaan nuoren miehen mielentila tutkitaan ennen kuin Etelä-Karjalan käräjäoikeus antaa ns. Joutsenon teinisurmasta ratkaisun. 19-vuotiasta syytetään 16-vuotiaan tytön murhasta, törkeästä raiskauksesta ja hautarauhan rikkomisesta.

Tänään miehelle luettiin syyte kaksi vuotta aiemmin tapahtuneesta epäillystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jossa on eri asianomistaja. Tuolloin vuonna 2013 mies oli itsekin alle 18-vuotias.

19-vuotias ei osannut esitutkinnassa kertoa mitään selvää syytä julmalle teolleen, miksi hän alkoi pahoinpidellä tyttöä, kun hän saattoi tyttöä kotibileistä kotiin. Poliisi on aiemmin kertonut, että mies hakkasi, potki, kuristi ja kohdisti voimakasta väkivaltaa tytön päähän.

Kihlakunnansyyttäjä Kimmo Pietilä sanoi torstaina oikeuskäsittelyn tauolla, että motiivia on selvitetty esitutkinnassa, mutta ihan selkeää vastausta siihen ei ole löytynyt.

– Katson, että se liittyy tätä tekoa edeltäviin tapahtumiin. On tapahtunut jotain sellaista, mikä ei ole mennyt epäillyn tekijän haluamalla tavalla. Se on laukaissut väkivallan käytön, Pietilä sanoi torstaina.

Miehen asianajaja Jorma Nissilä sanoi, että motiivi ”on jäänyt vähän arvoitukseksi kaikille”. Mies myöntää aiheuttaneensa tytön kuoleman, mutta hän kiistää törkeän raiskauksen.

Paljastaako mielentilatutkimus tekoon johtaneita syitä, se jää nähtäväksi. Oikeus jatkaa molempien rikoskokonaisuuksia käsittelyä mielentilatutkimuksen jälkeen.

16-vuotias tyttö löydettiin surmattuna viime lokakuun lopussa nuorisotalon pihalla olleesta maakellarista Joutsenosta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  2. 2

    Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

  7. 7

    Alko voitti hovissa tavaramerkkikiistan Super Alkoa vastaan

  8. 8

    Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

  9. 9

    Tanskan poliisiampumisen karut yksityiskohdat – 26-vuotias epäilty ampui lähietäisyydeltä päähän

  10. 10

    Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  2. 2

    Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. Näytä lisää