Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lasse Laatunen huolestui, että yhteiskuntasopimukselle voi käydä kuten vuonna 1991: ”Alkaa näyttää pahasti samalta”

Entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen sanoo, että yhteiskuntasopimuksen tilanne on nyt vaikea. Hän toivoo, ettei ay-väki kaada koko sopua.
Elinkeinoelämän keskusliiton entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen on seurannut yhteiskuntasopimusneuvotteluja tiivisti. Hän alkaa olla jo huolissaan.

– Nyt kun Palvelualojen ammattiliitto PAM ei lähde neuvottelemaan kilpailukykysopimuksesta, tilanne näyttää vaikealta, kun jo aiemmin on jäänyt osa SAK:sta ulkopuolelle, Laatunen toteaa tilanteesta Ilta-Sanomille.

Laatunen muistelee vastaavaa tilannetta vuonna 1991.

– Esko Ahon hallitus käynnisti vuonna 1991 yhteiskuntasopimusneuvottelut, jotka eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen, vaikka entinen SDP:n puheenjohtaja ja silloinen Suomen Pankin johtaja Kalevi Sorsa teki sovitteluesityksen. Tilanne alkaa nyt pahasti näyttää samalta, Laatunen miettii.

Sorsa yritti tuolloin saada ay-väen mukaan eikä kaatamaan sopimusta. Laatunen näkee tämänhetkisessä tilanteessa samanlaisia vaaroja.

Hän ei ole kuitenkaan menettänyt toivoaan, vaikka vaikealta näyttää. Laatunen toivoo, ettei ay-väki kaada sopimusta samalla tavalla kuin vuonna 1991.

– Kuljetusalan AKT, joka on avainala ja Elintarviketyöläisten liitto SEL jäivät jo pois. Samoin Rakennusliitto ja lisäksi nyt uusimpana PAM, joka on jäsenmäärältään suuri järjestö, ovat poissa ratkaisuista, Laatunen kertaa.

Laatusella on selvä toive, joka voisi auttaa sopimuksen maaliin. Hän toivoo keskeisten vientialojen olevan mukana sovussa.

– Toivon, että SAK:n hallitus kertaisi vielä tilanteen ja yrittäisi saada jäljellä olevat keskeiset liitot mukaan, jolloin sopimus olisi mahdollinen. Tilanne on kriitinen ja täytyy vielä yrittää ratkaisua.

PAM ilmoitti, ettei lähde mukaan yhteiskuntasopimukseen

Palvelualojen ammattiliitto ilmoitti aiemmin perjantaina, ettei lähde mukaan yhteiskuntasopimukseen. PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan jäsenistöllä ei ole luottamusta maan hallitukseen eikä uskoa työnantajien haluun työllistää ja investoida.

Selin arvioi PAMin päätöksen heiluttavan vakavasti sopimusta.

Aiemmin päivällä sekä AKT että Rakennusliitto ilmoittivat, etteivät ole mukana sopimuksessa.

Elintarviketyöläisten liitto ilmoitti jättäytyvänsä ulkopuolelle jo eilen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on ilmoittanut Ilta-Sanomille, ettei kommentoi asiaa tänään perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      World Cupissa kaikkien aikojen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentaja räjäytti pankin

    2. 2

      Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

    3. 3

      Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

    4. 4

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Kultaliikkeen omistaja Kotkassa heräsi painajaismaiseen puhelinsoittoon – yritykseen murtautuneet saivat jättisaaliin

    6. 6

      Kaksi loukkaantui Espoon rajussa turmassa, autosta sinkoutuneita kissoja ei ole löydetty: ”Onni on, ettei auto osunut puuhun”

    7. 7

      Järisyttävä väite Mercedeksen F1-moottorista – Räikkönen vailla mahdollisuuksia

    8. 8

      Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

    9. 9

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    10. 10

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    11. Näytä lisää

      Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

    4. 4

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    5. 5

      ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

    6. 6

      Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

    7. 7

      Video näyttää Turun bussipalon karut jäljet – epäilty tuhotyö veti linja-autoyhtiön johtajan hiljaiseksi

    8. 8

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    9. 9

      Tiedätkö, kuinka taskumatti sai nimensä? Pilkkanimi kantanut 1920-luvulta asti

    10. 10

      Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    3. 3

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    4. 4

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    5. 5

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    6. 6

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    7. 7

      Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

    8. 8

      Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

    9. 9

      Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

    10. 10

      Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      World Cupissa kaikkien aikojen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentaja räjäytti pankin

    2. 2

      Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

    3. 3

      Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

    4. 4

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Kultaliikkeen omistaja Kotkassa heräsi painajaismaiseen puhelinsoittoon – yritykseen murtautuneet saivat jättisaaliin

    6. Näytä lisää