Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yhteiskuntasopimus uudelleen PAMin pöydällä vasta ensi torstaina

Palvelualojen ammattiliiton PAMin hallitus on tällä tietoa koolla vasta ensi viikon torstaina.
PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan yhteiskuntasopimuksen tilannetta arvioidaan silloin. Hänen mukaansa kokouksessa käydään läpi, mitä on tapahtunut edellisen hallituksen kokouksen jälkeen ja onko tullut jotain, joka antaisi aihetta uudelleenarviointiin.

Hänen mukaansa riippuu asioiden edistymisestä, onko silloin mahdollista tehdä uusia päätöksiä.

– Ihan riippuu siitä, minkälaisia indikaatioita ennen meidän kokousta saadaan, Selin sanoi STT:lle.

Selinin mukaan kaikki on mahdollista, mutta näillä näkymin PAMin hallitus ei ole koolla ennen ensi viikon torstaina.

Yhteiskuntasopimuksen torjunut PAM on avainasemassa siinä, että soveltavat neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta pääsevät alkamaan. Elinkeinoelämän keskusliitto otti neuvotteluiden aloittamiselle eilen aikalisän vaatimalla, että SAK:n kentän pitää olla laajemmin sopimuksen takana.

Järjestöjohtaja Niina Koivuniemi sanoi STT:lle, että avain lukkiutuneeseen tilanteeseen voi löytyä Suomen palkkamallista, jota työmarkkinajärjestöt ovat hahmotelleet.

– Tietyillä reunaehdoilla se takaisi veronkevennyksiä ja säästöjä sellaisia määriä, mitä hallitus on tavoitellut, Koivuniemi sanoo.

Ongelmana keskusteluissa Suomen palkkamallista on hänen mukaansa se, että EK ei tee enää keskitettyjä sopimuksia.

Keskeisenä ajatuksena uudessa palkkamallissa olisi se, että vapaassa kilpailussa oleva sektori määrittelisi palkkaraameja. PAM ei halua antaa täyttä painoa vientialoille, vaan liitto haluaa osan palkankorotuksista euromääräisinä, jotta matalapalkka-aloille saataisiin kompensaatiota.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

  6. 6

    Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

  7. 7

    Baaritappelut työllistivät poliisia pitkin Suomea – verenvuodatukseltakaan ei vältytty

  8. 8

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  9. 9

    Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

  10. 10

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  9. 9

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  10. 10

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

  6. Näytä lisää