Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Norjalaistutkijoiden ehdotus Suomelle: Kotihoidon tuki pois ja äidit töihin!

Suomi
Norjalaistutkijoiden mukaan Suomen kotihoidon tuki ei tue naisten kipuamista uratikkailla.
Suomen kannattaisi poistaa kotihoidon tuki, sillä tuki jarruttaa pienten lasten äitien uraa. Tätä mieltä ovat Bergenin yliopiston tutkijat Julian Vedeler Johnsen ja Katrine Vellesen Løken.

Tutkijat esittävät ajatuksiaan Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisemassa, Pohjoismainen talouskatsaus: Rapistuuko pohjoismainen hyvinvointimalli? -nimeä kantavassa raportissa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Johnsenin ja Løkenin tutkimus käsittelee pohjoismaista perhepolitiikkaa ja äitien työllisyyttä. Se kertoo, että Pohjoismaiden äidit pysyvät hyvin työelämässä, mutta eivät ylene huipulle.

Muissa Pohjoismaissa lapset viedään päivähoitoon huomattavasti aiemmin kuin Suomessa. Suomessa äiti voi hoitaa lastaan kotona jopa kolmivuotiaaksi asti.

Äidit töihin, päiväkodit pidempään auki

Tutkijat ovat sitä mieltä, että tuen takia pikkulasten äitien työllisyys on heikko. Tutkijoiden mukaan perhetuet kannustavat naisia töihin, mutta ne eivät tue kipuamista uratikkailla.

Tutkimuksen mukaan lapsen syntymä syöksee äidin myös palkkakuiluun: äitien ja isien välinen palkkaero on huomattavasti suurempi kuin lapsettomien sukupuolten välinen palkkaero.

Huomattavaa kuitenkin on, ettei alle vuoden mittainen vanhempainvapaa tutkijoiden havaintojen mukaan heikennä äitien työllisyyttä.

Ruotsissa taas Suomen kotitalousvähennystä vastaavat tuet ovat lisänneet äitien työssäkäyntiä.

Norjalaistutkijat esittävät myös muita ratkaisuja. Naisten työssäkäynti tehostuisi päiväkotien aukioloaikoja pidentämällä ja vuorohoitoa lisäämällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    5. 5

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    8. 8

      KOK analysoi uudelleen kaikki venäläisurheilijoiden näytteet Sotshista

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    5. 5

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    6. Näytä lisää