Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Espanjan televisiossa ihmetellään Suomen talouskriisiä – ”Euroopan uutta sairasta ei pidä etsiä Etelä-Euroopasta”

Torstai-iltana Espanjan televisiosta tulee ohjelma siitä, miten EU:n mallioppilaana tunnettu Suomi on ajautunut näin synkkään taloustilanteeseen.
Moni mainitsisi Suomen, jos pyydettäisiin arvaamaan, mikä maa on tunnettu maailman parhaasta koulutusjärjestelmästä, vähäisestä korruptiosta ja lehdistönvapaudesta.

Sen sijaan harva osoittaisi sormellaan samaan suuntaan, jos kysyttäisiin, minkä maan talouskasvu on tällä hetkellä Euroopan unionin hitainta, todetaan Espanjan television verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa.

Juttu ennakkomarkkinoi Espanjan televisiosta torstaina tulevaa En Portada -dokumenttia, jonka aiheena on tällä viikolla Suomen tukala taloustilanne.

– Euroopan uutta sairasta miestä ei pidä etsiä Etelä-Euroopasta, alkaa ohjelman esittelypätkä.

Espanja ajautui vuonna 2008 syvään talouskriisiin, jonka seurauksena maan työttömyys kasvoi vuonna 2013 ennätykselliseen 27,16 prosenttiin työvoimasta. Tuolloin alle 25-vuotiaista työttöminä oli 57,2 prosenttia. Yksi syy kriisin takana oli asuntohintoihin paisunut kupla, jota ryyditti pankkien holtiton lainananto. Vuonna 2012 Espanja esitti euromaille virallisen avunpyynnön kriisilainoista pankkiensa pelastamiseksi ja euroryhmä hyväksyi Espanjan lainaohjelman heinäkuussa.

Ohjelmassa haastatellaan muun muassa SAK:n pääekonomisti Olli Koskea, joka sanoo, etteivät kreikkalaiset eivätkä espanjalaiset ole ehkä tunteneet Suomen olleen kovin solidaarinen heitä kohtaan. Valtiovarainministeri Alexander Stubb selittää ohjelmassa, että Suomen tiukka linja EU:ssa on johtunut siitä, että täällä on totuttu noudattamaan sääntöjä hyvin tarkasti. Stubb vakuuttaa haastattelussa, ettei hän aio joustaa Suomenkaan kanssa.

”Suomalaiset tottuneet vastoinkäymisiin ja äärimmäiseen ilmastoon”

Suomi elää nyt paradoksissa: esimerkillinen hyvinvointiyhteiskunta on ajautunut yllättävään kriisiin, jonka kovuutta maan edistyksellinen tilanne hieman vaimentaa. Huoli vaivaa silti, sillä Suomen talouskriisin syyt eivät ole samoja, jotka ovat upottaneet muiden Euroopan maiden taloudet. Suomen talouskriisi ei liity asuntokuplaan, eikä pankkien väärinkäytöksiin, vaan muun muassa maailmantalouden nopeisiin muutoksiin, jotka ovat leikanneet vientiä.

Artikkelissa muistutetaan, että suomalaiset ovat tottuneita ylittämään vastoinkäymisiä ja elämään äärimmäisessä ilmastossa, ja uskovat alkavansa nousta kriisistä jo tämän vuoden sisällä. Silti suomalaiset ovat huolissaan jo viisi vuotta kestäneestä talouden sortumasta: työttömyys on kasvanut ja suomalaisten tulot pienenevät päivä päivältä. Leikkaukset ovat vaikuttaneet etenkin julkisella sektorilla ja uhkaavat jo Suomen terveydenhuoltoa ja koulutusjärjestelmää.

Artikkelin mukaan tiukkaa leikkauspolitiikkaa Etelä-Euroopan kriisimaille suositelleet suomalaiset ihmettelevät, miten heille on voinut käydä näin huonosti. Suomen tilanne on osoittanut, että euron kriisillä on kuitenkin monet kasvot, eivätkä edes ne, jotka eivät leikkineet tulella, ole olleet turvassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    4. 4

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    5. 5

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    6. 6

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    7. 7

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    8. 8

      Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

    9. 9

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    9. 9

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    10. 10

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    4. 4

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    5. 5

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    6. Näytä lisää