Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Asiantuntijat vastaavat: Saako omassa kerrostalo­asunnossa käyttää valvonta­kameraa?

Kameravalvonta
Tietosuojavaltuutetun sivuilla muistutetaan, että muun muassa salakatselu- ja salakuuntelusäädökset asettavat valvontakameralla kuvaamiselle rajoitteita.
Kameravalvontaa ei saa tietosuojavaltuutetun mukaan harjoittaa ilman, että siihen on olemassa asiallinen syy ja tarve. Perusteita voivat olla turvallisuuden ja omaisuuden suojaaminen, rikosten ennalta ehkäiseminen sekä tapahtuneiden rikosten selvittäminen.

Kameravalvontaa voi olla mahdollista tämän vuoksi julkisissa tiloissa ja yleisillä paikoilla tai vaikkapa kerrostalon porraskäytävässä.

Taloyhtiössä esimerkiksi rappujen valvontaan vaaditaan kuitenkin suostumus kyseisen rapun asukkailta ja valvonnasta on ilmoitettava, mutta omakotitalon omistaja saa itse päättää kameravalvonnasta pihallaan.

– Kamera ei kuitenkaan saa kuvata naapurin pihaa tai yleisiä ajoväyliä. Jos omakotitalon pihalla käy muita, olisi kameravalvonnasta kohteliasta kertoa, muistuttaa Finanssialan keskusliiton turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.

Salakatselusta voi seurata jopa vankeutta

– Kotonaan saa kuvata, mutta jos menee intiimille puolelle, niin tuntuuhan se sopimattomalta, sanoo asianajaja, varatuomari Antero Kassinen.

Smith on selittänyt tekoaan sillä, että hän on julkisuuden henkilö ja on pitänyt kotonaan kameroita jo vuosikausien ajan varotoimenpiteenä.

Kassisen mielestä motiivi kuulostaa keksityltä.

– Ilman muuta olisi pitänyt ilmoittaa kuvaamisesta etukäteen ja pyytää suostumus. Valokuvaamisellekin pitää olla kohteen suostumus, kun ollaan yksityisessä tilanteessa.

Kassisen mukaan kuvaamisesta voi ilmoittaa esimerkiksi oveen kiinnitetyllä kyltillä. Silloinkin kuvaamista voi olettaa tapahtuvan vain esimerkiksi käytävällä tai olohuoneessa.

– Mutta ei vessassa tai makuuhuoneessa tai ylipäätään intiimissä tilanteessa.

Smith on sanonut, ettei tiennyt, että kuvaamisesta pitäisi ilmoittaa kuvattavalle. Lain mukaan salakatselusta voi tuomita jopa vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Kotona ja mökin pihapiirissä saa kuvata

Tietosuojasäännösten ulkopuolelle jää tietosuojavaltuutetun mukaan sellainen kameravalvonta, jota yksityishenkilö suorittaa pelkästään henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiinsa.

Tällaista voi olla esimerkiksi kameravalvonta, jota yksityishenkilö harjoittaa kotirauhansa piirissä eli kodin, mökin ja oman pihapiirin alueella.

Rikoslain mukaan salakatseluun taas syyllistytään, jos oikeudettomasti katsellaan tai kuvataan henkilöä kotirauhan suojaamassa paikassa, käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa.

”Kerrostaloasunnon oveen ei tarvita tarraa tai kylttiä”

Aku Pänkäläinen kuitenkin sanoo, ettei esimerkiksi kerrostaloasunnon ovessa tarvitse olla tarraa tai kylttiä, jossa ilmoitetaan asunnon sisällä tapahtuvasta kameravalvonnasta. Sisältä käsin ei kuitenkaan saa kuvata naapuria, naapurin pihaa tai viereiseen taloon.

– Jokainen saa sisällä asunnossaan kuvata, mutta vieraille valvontakameroista on ehdottomasti kohteliasta kertoa, turvallisuusasiantuntija sanoo.

– Onhan se outoa jättää kertomatta, eikä se ainakaan ole hyvän maun mukaista. Varsinkin siinä tapauksessa, jos kamerat on piilotettu.

Riistakamerat yleistyneet

Pänkäläisen mukaan varsinaiset valvontakamerat eivät ole lisääntyneet suomalaiskodeissa merkittävästi, vaikka esimerkiksi omakotitalojen asukkaat saattavat pitää pihalla kameraa, jotta vaikkapa grillit tai polkupyörät eivät lähtisi niin herkästi varkaiden matkaan.

– Valvontakamerat ovat vielä aika kalliita, mutta edullisemmat riistakamerat ovat yleistyneet, kun ihmiset tahtovat katsella, millaisia eläimiä mökkitontilla käy tai millainen sää mökillä on ennen matkaan lähtöä.

Rikoslaki salakatselusta

”Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa

1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka

2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,

on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Ukko ja Niina jättivät Suomen ja muuttivat paratiisiin: ”Kuka unelmamme toteuttaa, jos emme me itse”

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. Näytä lisää