Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jari Aarnio kiistää kavallus- ja seksisyytteet

Aarnio-oikeudenkäynti
Syyttäjän näyttö perustuu pääosin prostituoituna työskennelleen "Saaran" kertomukseen, jonka luotettavuuden Jari Aarnion puolustus kyseenalaistaa.
Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion massiivisen juttukokonaisuuden loppusuora alkoi Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona. Pääosiot eli ns. Trevoc-haara ja tynnyrihuumesyytteet on saatu käsiteltyä, joten jäljellä on enää kolmisen viikkoa pienempien syyteasioiden istuntoja.

Ensimmäisenä Aarniolle luettiin syytteet törkeästä kavalluksesta ja virkarikoksista, jotka liittyvät hänen suhteeseensa prostituoidun ”Saaran” kanssa.

Syytteen mukaan Aarnio rikkoi virkavelvollisuuttaan harrastamalla seksiä virkatoimiinsa liittyneen ”Saaran” kanssa ja kannustamlla tätä prostituutioon mm. auttamalla asiakasvalinnoissa ja prostituutiolla saatujen rahojen säilytyksessä. Lisäksi Aarnio olisi syyllistynyt törkeään kavallukseen jättämällä palauttamatta ”Saaralle” noin 14 000 euroa tämän rahoja.

Syytteiden mukaan Aarnio olisi rikkonut virkavelvollisuuttaan myös siten, että hän olisi jättänyt tutkimatta erään Saaran asiakkaan mahdollisen huumerikoksen ja käyttänyt Helsingin poliisin leasing-autoa omiin ajoihinsa Porvoon omakotitalotyömaalleen.

Aarnio kiistää seksin ja rahat

Aarnio kiistää kaikki syytteet. Hän ei puolustuksen mukaan ole harrastanut Saaran kanssa seksiä tai myötävaikuttanut mitenkään tämän prostituutioon. Aarnio kiistää myös saaneensa mitään rahoja Saaralta.

Kihlakunnansyyttäjä Mikko Männikkö sanoi, että syyttäjien näyttö näiltä osin lepää pääosin Saaran todistajankertomuksen varassa. Puolustus kyseenalaisti Saaran kertomuksen, jonka luotettavuus on asianajaja Riitta Leppiniemen mukaan jo aiemmin osoittaunut kyseenalaiseksi.

– Syyttäjätkään eivät uskoneet (Saaran) kertomaa Aarnion häneen kohdistamista väkivaltarikoksista. Jo esitutkinnassa tuli todistajien kertomusten perusteella selväksi, että nämä väitteet olivat vääriä, Leppiniemi sanoi.

Hän muistutti, ettei Saaran päätyminen esitutkintaan todistajaksi edennyt normaalia reittiä. Tämä oli kertonut asioista kuukausien ajan Helsingin Sanomien toimittajille ja sisäministeriön virkamiehille ennen kuin päätös esitutkinnan aloittamisesta tehtiin.

– Kertomus on muuttunut tavalla, joka ei ole kertomuksen normaalia täydentymistä, Leppiniemi sanoi.

Puolustuksen mukaan myös Saaran kertomus Aarnion säilytykseen antamistaan rahoista vilisee ristiriitaisuuksia. Mitään kirjanpitoa rahoista ei ole olemassa.

Syyttäjä vetoaa oikeudessa myös Saaran sohvasta löytyneeseen spermatahraan, josta taltioitiin Aarnion dna:ta. Leppiniemen mukaan Aarnion dna:sta ei voitu tehtä varmuudella johtopäätöstä, että siittiöt olivat Aarnion, vaan dna-näyte saattoi sisältää muutakin solumateriaalia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  2. 2

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  3. 3

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  4. 4

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

  5. 5

    Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

  6. 6

    Italialaisella hiihtokuninkaalla oli morsiamet Suomessa ja Ruotsissa! Näin hän kommentoi suhdettaan Helsingissä asuneeseen Pirjoon

  7. 7

    Irakin maahanmuuttoministeri pyytää ”Suomea ja muita maita” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset

  8. 8

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  9. 9

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  10. 10

    Trafi viilannut katsastusohjeita – TM: Vanhempiin dieseleihin odotettavissa hylkäyksiä ja koneremontteja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  4. 4

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  5. 5

    Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

  6. 6

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  7. 7

    Suomalaisten suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  8. 8

    Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

  9. 9

    Poliisi varoittaa vanhempia teinien salakielestä – näin nuoret peittelevät seksipuheitaan

  10. 10

    Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  2. 2

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  3. 3

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  4. 4

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

  5. 5

    Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

  6. Näytä lisää