Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rikkihappovuoto pysäytti liikenteen Lahdessa – kymmeniä evakuoitiin, koulu suljetaan

Rikkihappoa kuljettanut täysperävaunullinen kuorma-auto törmäsi puihin ja osui kerrostaloon Lahdessa. Kymmeniä ihmisiä evakuoitiin. Myös lähistöllä sijaitseva koulu suljetaan.
Onnettomuus sattui puoli neljän aikaan aamuyöllä valtatiellä 12 Lahdessa, kun raskaan ajoneuvon kuljettaja menetti yhdistelmän hallinnan.

Kuorma-auto törmäsi muutamaan puuhun ja kaatui kyljelleen. Se osui myös viereisen kerrostalon seinään. Lastina ollutta rikkihappoa pääsi vuotamaan pieni määrä.
  • Yllä olevalla videolla onnettomuuden jälkiä raivataan Lahdessa.

– Muutama puu on kaatunut ja lisäksi pieni osuma on tullut yhteen kerrostaloon. Mutta rakennukseen ei juurikaan mitään vaurioita tullut, ei ainakaan vakavia, sanoo palomestari Harri Kittelä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Onnettomuus tapahtui niin varhain aamuyöstä, että liikennettä paikalla ei juurikaan ollut.

– Tässä on yksi pysäköity auto, johon rekka osui. Se on lunastuskunnossa.

Valtatie 12 on avautunut osin liikenteelle, kertoo Liikennevirasto.

Ajokaistat ovat avoinna Tampereen suuntaan ja liikenne kulkee näillä kaistoilla normaalisti. Liikenne Lahden suuntaan ohjataan kuitenkin yhä kiertotielle.

Täysperävaunullisen rekan rikkihappovuoto saatiin tukittua jo aamulla. Rikkihappoa siirretään parhaillaan onnettomuusyhdistelmän säiliöistä toiseen autoon.

– Pumppaus on parhaillaan käynnissä. Ensimmäinen erä pumpattua rikkihappoa on lähtenyt jatkokäsittelyyn. Tässä on muutaman kilometrin matka, mihin sitä viedään. Se sama auto tulee sitten hakemaan lisää. Ilmeisesti kolmella kerralla saadaan nämä aineet tästä pois, Kittelä arvioi.

Ihmisiä evakuoitiin – koulu suljetaan

Vetoauton säiliöstä tuli rikkihappoa ulos arviolta noin kymmenen litraa. Kaikkiaan ajoneuvon lastina oli yli 40 tonnia rikkihappoa.

– Vetoauton keskimmäinen säiliö on rikkoutunut. Mutta se on ollut hyvin pieni vuoto. Se vuotava säiliö on nyt tyhjennetty, Kittelä sanoo.

Rekan perävaunu myös vaurioitui onnettomuudessa niin, että se ei ole ajokunnossa, joten perävaunu joudutaan myös tyhjentämään. Vuotoa perävaunun säiliöissä ei ole.

Yhteensä 70–80 ihmisiä on poistunut lähiympäristössä sijaitsevista neljästä kerrostalosta. 29 ihmistä evakuoitiin linja-autoilla Hennalan kasarmialueelle.

He pääsevät palaamaan, kun rikkihapon pumppaus on tehty ja alueen puhdistus suoritettu.

– Arviolta keskipäivän aikoihin he pääsevät kotiin, voi olla että aikaisemminkin.

Rikkihappo-onnettomuuden vuoksi Lahden Salpausselän peruskoulu suljetaan täksi päiväksi. Pelastustöiden johtaja päätti asiasta oppilaiden turvallisuuden takaamiseksi, kertoo Lahden kaupunki tiedotteessaan.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Kärpäsenmäellä noin viiden kilometrin päässä Lahden keskustasta.

Edit: Juttua päivitetty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    4. 4

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    5. 5

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    6. 6

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    4. 4

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    5. 5

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    6. Näytä lisää