Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

PAM kertoo kantansa yhteiskuntasopimukseen - seuraa suoraa lähetystä

Pääministeri Juha Sipilä kävi aamulla PAMin hallituksen kokouksessa. Pamin hallitus miettii parhaillaan kantaansa yhteiskuntasopimukseen.
PAMin puheenjohtaja Ann Selin astelee pian toimittajien eteen kertomaan, mikä on ammattiliiton ratkaisu. PAMin tiedotustilaisuuden arvioitu alkamisaika on muuttunut jo useaan otteeseen. Viimeisin arvio on kello 14.30. Voit seurata suoraa lähetystä paikan päältä yllä olevasta videoikkunasta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vieraili aamulla kokouksessa. Hän kertoi, että PAMin hallitus harkitsee asiaa vakavasti. Palvelualojen ammattiliiton PAMin hallitus on jo kerran aiemmin torjunut yhteiskuntasopimuksen.

– He jäivät sinne tekemään päätöstä ja toivon, että se on myönteinen, Sipilä sanoi poistuessaan kokouksesta noin puoli kymmenen aikaan aamupäivällä.

Sipilän mukaan erityisesti osa-aikaisten työntekijöiden työajan jatkaminen on vaikea kysymys PAMille. Hän myös sanoo, että yhteiskuntasopimuksen syntyminen olisi erittäin hankalaa ilman PAMia.

– Kyllä me olemme aika vaikeassa tilanteessa silloin. En tiedä, mitä sitten osapuolet päättävät. Se on työmarkkinajärjestöjen päätös se jatko ja kattavuuden arviointi.

– Kyllä tässä PAM on nyt paljon vartijana, Sipilä sanoi.

Hän sanoi kuitenkin olevansa ”varsin toiveikas”.

– Mutta ymmärrän sen, että ei tämä helppo päätös ole. Ristipaineet ovat kovat tuossa salissa.

PAMin hallitus on ollut hyvin kriittinen kilpailukykysopimusta kohtaan. On hyvin mahdollista, että PAMin kanta ei muutu nytkään tai sopimukseen otetaan jokin ehdollinen kanta. Viime viikolla STT:n kyselyssä tavoitetut liiton hallituksen jäsenet odottivat selkeää vastaantuloa, jotta kielteistä kantaa voitaisiin harkita uudelleen.

Sipilä sanoi aamulla kokoukseen saapuessaan, ettei hänellä ole uusia lupauksia PAMille. Sipilä totesi, että hallitus ei voi käydä liittokohtaisia neuvotteluja.

PAM on avainasemassa siinä, että alakohtaiset soveltavat neuvottelut kilpailukykysopimuksesta pääsisivät alkamaan. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on vaatinut, että SAK:n kentän pitää olla laajemmin sopimuksen takana. Käytännössä odotus kohdistuu varsinkin PAMiin, joka on Suomen suurin ammattiliitto noin 230 000 jäsenellään.

  • Yllä olevalla videolla Sipilä kommetoi kokousta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    4. 4

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    5. 5

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    6. 6

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    9. 9

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    4. 4

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    5. 5

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    6. Näytä lisää