Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuomiojalla yllätysmatka Venäjälle – IS tavoitti Moskovan kentältä

Entinen ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) matkusti Moskovaan tänään torstaina kaksipäiväiselle yllätysvierailulle, josta eduskunta tiedotti toimittajille vasta matkan jo alettua.
Eduskuntatiedotus lähetti torstaina aamulla tiedotteen, jonka mukaan Erkki Tuomiojalla on kaksipäiväisen matkansa aikana ohjelmassa muun muassa tapaaminen Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa.

Lisäksi Tuomiojan kerrotaan tapaavan duuman kulttuuriasiainvaliokunnan puheenjohtajan Zagura Rakhmatullinan, duuman jäsenen Grigori Ledkovin sekä muita duuman jäseniä. Tiedotteessa mainitaan myös, että Tuomioja on Pohjoismaiden neuvoston (PN) Venäjä-raportoija ja hän on myös PN:n puheenjohtajiston jäsen.

Ilta-Sanomat tavoitti Tuomiojan puhelimitse Moskovasta, jonne hänen koneensa oli juuri laskeutunut.

Teidän Moskovan-matkastanne tuli tiedote vasta tänä aamuna. Onko matka varmistunut vasta äskettäin vai miksi tiedotetaan näin myöhään?

– En minä tiedä, eduskuntatiedotus hoitaa tämän. Olen täällä Pohjoismaiden neuvoston Venäjä-raportoijana, Tuomioja kertoi.

Euroopan unionin Venäjä-pakotteisiin liittyvät korkean tason tapaamisrajoitukset eivät koske Tuomiojaa tavallisen kansanedustajan asemassa. Ulkoasianministeriöstä kerrottiin IS:lle, että Tuomioja oli kuitenkin informoinut ministeriötä etukäteen matkastaan ja sen ohjelmasta.

Tapaatte matkanne aikana myös Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin. EU:n tapaamisrajoitukset eivät koske kansanedustajia, mutta oliko Lavrovin tapaaminen sellainen asia, josta piti sopia jotenkin etukäteen?

– Ei. Tämä (Lavrovin tapaaminen) ei ole enää tätä Pohjoismaiden neuvoston osuutta, mutta vanha kollega pyysi tapaamista ja hän sen järjesti, Tuomioja sanoi.

Lavrovin tapaaminen on Tuomiojan ohjelmassa perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa. Lisäksi Tuomioja tapaa Moskovassa venäläisiä historioitsijoita, mikä liittyy hänen aloitteestaan perustetun Historioitsijat ilman rajoja Suomessa -yhdistyksen toimintaan ja toukokuulle Helsinkiin suunnitellun verkostoitumiskonferenssin järjestelyihin.

Miksi Tuomiojan matkasta tiedotettiin vasta tänään torstaina, eduskunnan kansainvälisten asiain sihteeri Mika Laaksonen?

– Odotimme ohjelman tapaamisten lopullista vahvistumista, Laaksonen vastasi.

Myöhäinen tiedotteen lähettäminen johtaa käytännössä siihen, että Moskovan-vierailusta mahdollisesti kiinnostuneiden suomalaistoimittajien olisi käytännössä enää mahdotonta päästä paikalle. Tuomiojan mukaan matkan aikana ei ole myöskään tarkoitus järjestää mitään tiedotustilaisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Suomi-brändit halusivat vetoapua Duudsoneilta: ensimmäistä rodeovideota on katsottu Facebookissa jo 5 miljoonaa kertaa

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää