Leo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oikeus: Isä sai julkaista kohutun videon lastensa huostaanotosta

9-vuotiaiden kaksospoikiensa huostaanottotapahtuman videoinut ja julkaissut isä ei syyllistynyt lastensa yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen.
Isällä oli Oulun käräjäoikeuden mielestä oikeus huoltajana päättää videon julkaisusta, vaikka se sisälsikin lasten yksityiselämää koskevaa arkaluontoista tietoa.

Kyseessä on kaksi vuotta sitten mediassakin näkyvästi esillä ollut YouTube-video, jossa sosiaaliviranomaiset hakevat poliisin avustamana vastustelevat pojat kotoa. Videolla lasten kasvot ovat osin sumennettu, mutta he ovat kuvissa myös tunnistettavissa.

Lasten kotipaikka ja perheen sukunimi paljastuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun perheen vanhemmat antoivat haastatteluja tapahtuneesta.

Perheen isä kertoi videon julkaisun motiiviksi sen, että hän halusi videon avulla näyttää, millaista viranomaistoiminta pahimmillaan on. Hän kiisti, että olisi halunnut sillä vaikuttaa huostaanottopäätökseen.

Oikeus piti uskottavana sitä, että isä halusi herättää keskustelua lastensuojelupäätösten täytäntöönpanosta ja toteutuksesta. Video myös toimi keskustelun herättäjänä.

- Selkeää lainsäädäntöä tai ratkaisukäytäntöä vanhemman oikeudesta julkaista lasta koskevaa arkaluontoista tietoa ei ole (…) Vanhemman lähtökohtainen edustamisoikeus (…) puoltaa vanhemman oikeutta edustaa lasta myös tässä asiassa.

Oikeus katsoi, ettei huoltajalla – kuten ei lapsella itselläänkään – ole esimerkiksi viranomaisia koskevaa – vaitiolovelvollisuutta. Huoltaja voi tuoda lastaan koskevaa salaista tietoa esiin, kunhan ei vahingoita lastaan lainsäädännössä mainituilla tavoilla.

Oulun käräjäoikeus hylkäsi syytteen myös videon YouTubeen ladannutta miestä vastaan. Mies julkaisi videon YouTubessa isän pyynnöstä.

Juttua muokattu klo 18.04. sekä 21.3. klo 13.03. Jutusta poistettu lause, jossa todetaan oikeuden lausunnosta, että videon käsittelytapa saattoi kuitenkin aiheuttaa lapsille haittaa, sillä videolla näkyvät heidän negatiiviset reaktionsa ja tunnelmansa. Kyseinen kohta viittasi oikeuden sivuamaan itävaltalaiseen tapaukseen, mutta ei koskenut Suomen tapausta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    9 naista kertoo: Nämä seksimuistot kiihottavat pitkään

  2. 2

    Poikkeuksellisen rajua kuvamateriaalia valtatie 3:lta – hirvi lensi kuin höyhen taivaalla

  3. 3

    Kuka heistä on Miss Gay Finland 2016? Äänestä omaa suosikkiasi

  4. 4

    Yllätysero: Eevi Teittinen ja Uniikki purkivat kihlansa

  5. 5

    Helsinkiläisnainen viritti varkaalle ansan – epäilty ei päässyt karkuun

  6. 6

    On olemassa naistyyppi, jonka kanssa miehet eivät ole innokkaita käyttämään kondomia

  7. 7

    Suomen presidentin panssaroitu virka-auto lepää pattitilanteessa Vehon autohallissa – syynä korkein mahdollinen turvaluokitus

  8. 8

    Röyhkeät varkaat tallentuivat videolle Hattulassa – olutta ja lonkeroa lähti 1 000 euron edestä

  9. 9

    Suomalaisprofessori itänaapurin ”isovelilaista”: Venäjästä yhä vahvemmin valvontayhteiskunta

  10. 10

    Freja kuoli ihosyöpään vain 18-vuotiaana – äiti suree, että teki yhden virheen aurinkosuojauksen kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poikkeuksellisen rajua kuvamateriaalia valtatie 3:lta – hirvi lensi kuin höyhen taivaalla

  2. 2

    Italian sankarin julkaisema kuva levisi maailmalle – mitä siellä sängyn vieressä onkaan?

  3. 3

    Roy Hodgsonin erossa outoja yksityiskohtia

  4. 4

    Kulmakarvat kohoilevat Kroatiassa! Missikaunotar-Mailis, 26, kuulee vau-huutoja Välimeren rannalla – ”Mukavaa, kun katsellaan perään”

  5. 5

    Riitta Väisäsen kuvankauniilla Sofia-tyttärellä riittää vientiä – ”Äiti ei tiedä kaikkea”

  6. 6

    Freja kuoli ihosyöpään vain 18-vuotiaana – äiti suree, että teki yhden virheen aurinkosuojauksen kanssa

  7. 7

    Helsinkiläisnainen viritti varkaalle ansan – epäilty ei päässyt karkuun

  8. 8

    Tytär löysi Kristiina Elstelän kotoa – yritti elvyttää: ”Mitään ei ollut enää tehtävissä”

  9. 9

    Ville Väisänen, 26, tuhosi kahdeksan raskasta panssarivaunua 28.6.1944 – sitten hän katosi jäljettömiin

  10. 10

    Suomen presidentin panssaroitu virka-auto lepää pattitilanteessa Vehon autohallissa – syynä korkein mahdollinen turvaluokitus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tissipaidassa esiintyneen Sara Forsbergin juhannuskeikka kärsi yleisökadosta – festariväki asteli ulos kesken keikan

  2. 2

    10 asiaa: Suomalainen, tätä brittien lähtö EU:sta tarkoittaa sinulle

  3. 3

    Poikkeuksellisen rajua kuvamateriaalia valtatie 3:lta – hirvi lensi kuin höyhen taivaalla

  4. 4

    Mikä video! Näin Aki Palsanmäki juhli Nummirockissa 1994 – Ylen arkistot paljastavat, miltä näytti 25-vuotias huutokauppakeisari

  5. 5

    Kalle, 5, sai mato-ongella ahvenen – kalan vatsasta löytyi epämiellyttävä yllätys

  6. 6

    Maailman identtisimmät kaksoset jakavat jopa miehen ja sängyn – ainoa eroavaisuus rintojen koko: ”Emme voi olla onnellisia”

  7. 7

    Italian sankarin julkaisema kuva levisi maailmalle – mitä siellä sängyn vieressä onkaan?

  8. 8

    Erikoinen kuva: Maria Nordinilla epätavallinen tapa toimia yleisissä vessakopeissa - ”En ole varmasti ainoa”

  9. 9

    Venäjällä vaaditaan lapsiasiamiehen eroa – esitti Säämäjärven traagisesta veneturmasta selvinneille oudon kysymyksen

  10. 10

    Kuva: EM-ottelua katsellut Mikko sai kotiinsa myrkyllisen vieraan – ”Valitettavasti jouduin lopettamaan parketille”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    9 naista kertoo: Nämä seksimuistot kiihottavat pitkään

  2. 2

    Poikkeuksellisen rajua kuvamateriaalia valtatie 3:lta – hirvi lensi kuin höyhen taivaalla

  3. 3

    Kuka heistä on Miss Gay Finland 2016? Äänestä omaa suosikkiasi

  4. 4

    Yllätysero: Eevi Teittinen ja Uniikki purkivat kihlansa

  5. 5

    Helsinkiläisnainen viritti varkaalle ansan – epäilty ei päässyt karkuun

  6. Näytä lisää