Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuvat: Tänne sijoitetaan Suomen pahimmat rikolliset

Vankilat
Vaarallisimmat vangit istuvat tuomioitaan Riihimäen vankilassa.
Riihimäen vankilan muurit kohoavat korkeuksiin luotaantyöntävästi. Kivimuurien sisällä istuvat tuomioitaan Suomen pahimmat rikolliset. Vankilanjohtaja Pasi Oksa arvelee, että mikäli Norjassa joukkomurhan tehneen Anders Behring Breivikin hirmuteot olisivat tapahtuneet Suomessa, tekijä istuisi tuomiotaan juuri täällä.

– Riihimäellä istuvat elinkautisvangit, törkeistä huumausainerikoksista ja järjestäytyneestä rikollisuudesta tuomitut vangit, Oksa sanoo.

Jos vanki käyttäytyy huonosti jossain toisessa vankilassa, hänelle voidaan tehdä selväksi, että edessä saattaa olla siirto Riihimäelle.

– Tämä on valtakunnallinen perälauta. Voimme vain rajoittaa vankien toimintaa, emme enää siirtää toiseen vankilaan, apulaisjohtaja Tommi Saarinen sanoo.

Vaativimmat vangit sijoitetaan Riihimäelle

Saarinen esittelee useiden lukittujen ovien taakse sijoitettua C3-osastoa. Se on ulkoisesti identtinen varmuusosaston kanssa, jonne ei turvallisuussyistä ole vierailla kulkua. Sinne ei ole pääsyä edes kaikilla Riihimäen vankilan työntekijöillä.

Varmuusosastolle sijoitetaan vaativista vangeista vaativimmat, ja sijoituspäätös varmuusosastolle tehdään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tällä hetkellä kahdeksanpaikkaisella osastolla tuomiotaan istuu kaksi vankia. Sijoituksen syynä voi olla muiden turvallisuuden vaarantaminen väkivaltaisuudella tai epäily, että vanki voisi syyllistyä vakavaan rikokseen muurien sisällä.

– Yleensä varmuusosastolla ollaan kuudesta kuukaudesta vuoteen, enimmillään on oltu pari vuotta, Saarinen sanoo.

Varmuusosasto on karu ja yksinäinen

Sellit ovat karut. Kovat materiaalit, kuten betonisänky, ovat kiinni rakenteissa. Irtotavarat ovat pehmeämpää materiaalia, joilla ei saa suurta tuhoa aikaiseksi, vaikka niiden avulla yrittäisi purkaa raivoaan.

Varmuusosastolla elämä on eristetympää kuin vankilan muilla osastoilla, eikä kanssakäymistä muiden vankien kanssa juurikaan ole. Kaikki toimet hoidetaan osastolla, jossa on sauna, keittiötila, pyykkihuone ja kirjastopalvelut. Varmuusosaston kuntosali on parin sellitilan yhdistelmä, jossa on muutama yksinkertainen voimailulaite. Sinne pääsee treenaamaan korkeintaan kaksi vankia kerrallaan. Samoin lakisääteinen kaikille vangeille kuuluva ulkoilu hoidetaan korkeintaan kahden hengen ryhmässä.

Varmuusosaston vangeille on oma, arviolta noin 20 neliömetrin häkkipiha, joka on riisuttu kaikesta muusta luksuksesta paitsi raittiista ilmasta.

Breivik haastoi valtion oikeuteen

Eristettynä oleva Breivik syyttää Norjan valtiota siitä, että häntä pidetään epäinhimillisissä oloissa. Joukkomurhaajaa ei esimerkiksi miellytä ruuan laatu ja aterioiden samankaltaisuus. Hän on verrannut huonona pitämäänsä ruokaa vesikidutukseen.

Pasi Oksa olisi ollut yllättyneempi, jos Breivik ei olisi nostanut oikeusjuttua valtiota vastaan. Ei kuitenkaan siksi, että hän näkisi vangin olevan kaltoin kohdeltu.

– Tällaiset valitukset ovat tuttuja Suomessakin. Ne ihmiset, jotka eivät muiden oikeuksista ja elämästä tunnu niinkään piittaavan, ovat kyllä äärimmäisen kiinnostuneita omista oikeuksistaan.

Eräs vanki työllisti virkamiehiä tekemällä parin vuoden aikana 3 000 kantelua ja valitusta eri tahoille; rikosilmoituksia poliisille ja kanteluita eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Riihimäki on suljetuista suljetuin

–Riihimäellä on vankipaikkoja on 223. Tällä hetkellä vankilassa istuu tuomiotaan noin 210 vankia.

–Vankilaan sijoitetaan pitkän vankeusrangaistuksen saaneita miesvankeja Etelä-Suomen läänistä.

– Vankilassa on myös kolme osastoa, joihin voidaan sijoittaa vankeja koko Suomesta.

–Korkealla turvatasolla tarkoitetaan hyvää turvatekniikkaa, osastojakoa, osaavaa henkilökuntaa ja korkeita muureja.

– Vankilaan perustettiin vuonna 2007 Suomen ensimmäinen 8-paikkainen varmuusosasto, jonne sijoitetaan korkeaa turvallisuustasoa vaativia vankeja koko Suomesta.

– Varmuusosastolle sijoittamisesta päättää Rikosseuraamuslaitos ja sijoituksen tarve arvioidaan uudelleen joka kolmas kuukausi.

–Toinen valtakunnallinen osasto on seksuaalirikollisille tarkoitettu niin sanottu STOP-osasto, jossa vangit käyvät läpi uusintarikollisuutta vähentävää kahdeksan kuukautta kestävää ohjelmaa.

– Riihimäen vankilan rakentaminen alkoi vuonna 1929 ja se otettiin käyttöön 1939.

–Riihimäen vankila on peruskorjattu vuonna 2005.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää